—Kuuluu se välistä syrjästäkin saavan, jos ei ole vähän edempänä … yhdenkin miehen kuului temmanneen, joka oli mennyt liian likelle … mikä lie siinä vetovoima, joka tempaa kuin koski pyörteeseensä…
—Jako viepi mennessään?
—Niin kai.
—Hennoisi kai tuosta seista edempänäkin, jos tuon maille sattuisi joskus tulemaan … hennoisin kai minä.
—Hennoisin kai minäkin.
Matti ja Liisa astelivat yhä eteenpäin ja olivat yksimieliset siitä, että oli sulaa hulluutta … jos nimittäin sattuisivat joskus sen maille sattumaan … mennä rautatien eteen tai edes liian lähellekään sitä… Saattaahan tuota tuommoista ulompaakin katsella … vaikka aidan takaa … eikähän se mikään sormin koeteltava olekaan… Tietäähän sen, minkä se semmoinen tekee, jos sitä härnäilee…
Kyllä sitä sentään on koko peto … ajappas lehmä keskeltä kahtia! … kenenhän poloisen lie ollut lehmät… Ja elä sitten vielä seisota, vaikka olisit ihmisen päälle ajamaisillasi!… Eivät Matti ja Liisa sitä suinkaan omasta puolestaan olisi pelänneet … jos olisivat maille sattuneet … mutta olihan niitäkin, jotka eivät tienneet, minkä se tekee, kun sen lähelle menee … ja niille se on vaarallinen.
Valkeiskylän kohdalla kulkivat Matti ja Liisa kiivakammin kuin muualla eivätkä poikenneet yhteenkään taloon, vaikka kutsut olivat kovat moneen.
Onterin pellolla oli isäntä karhitsemassa. Kun sai ajaneeksi aidan nurkkaukseen, seisautti hevosensa ja kävi nojaamaan aitaa vasten pannakseen tupakan. Eivät häntä Matti ja Liisa siitä keksineet, ennenkuin olivat jo vähän sivuitse menneet.
—Minnekkä sitä semmoisella kiireellä kuljetaan? kysyi näet yht'äkkiä
Onteri aitansa takaa.