—Hyi, kun jo säikähdin!
—Mitäs menit … jos olisi sattunut näkemään, niin olisi vielä saatu sakkoja maksaa, torui vielä Matti.
Ville kohosi takaisin asemasillalle, ja Matti ja Liisa riensivät perästä.
Yhä komeammalta se tuo asemahuone näytti, kuta likempää sitä katseli, ja yhä kummempia sitä kuuli, kuta enemmän kyseli…
Nuo langatkin tuolla katon rajassa … mitä vartenhan nekin on?—Ville selitti ne semmoisiksi langoiksi, joiden toinen pää on Kajaanissa ja toinen Kuopiossa ja joita myöten kulkee sana toisesta päästä toiseen.—Sana lankaa myöten!…—Niin, sitä myöten se kulkee … kuuluuhan kulku vaikka milloin, kun menee ikkunan alle kuuntelemaan … naputusta kuuluu;—sehän siellä nytkin naputtaa tuolla huoneessa, ja sana kulkee parhaillaan lankaa myöten…
Matti ja Liisa hiipivät hiljaa ikkunan alle kuuntelemaan. Silloin juuri ei kuulunut, mutta kohta rupesi kuulumaan naputusta…
—Nyt se naputtaa … nytkö sana kulkee? kuiskasivat he Villelle.
—Nyt se kulkee.
Mattia alkoi ryittää.
—Oleppas tuossa!… Ka, kun rykii.—Ymmärtääkö se Ville, mitä se nyt naputtaa? Liisan mielestä oli Ville niin viisas, että hänen olisi pitänyt ymmärtää kaikki.