Sanotaan, ett'ei pappissäädyn aurinko näiden lausunnoiden jälkeen enää talonpoikaissäädyn silmissä ole niin korkealla kuin ennen. Ainakin antoivat tähän arveluun aihetta muutamat lauseet siinä istunnossa, jossa hyväksyttiin naisten pääseminen yliopistoon, kysymys, jonka pappissääty vähää ennen oli hyljännyt.
SUOMALAINEN KLUBI.
»Savo», marraskuun 20 p:nä 1888.
Jos tahtoo nähdä millaista on niin sanoakseni valtiopäivämiesten perhe-elämä, niin on käytävä jonakin iltana heidän yhteisessä isopirtissään, Suomalaisen Klubin kokoushuoneessa. Siellä he esiintyvät kotikarvassaan, siellä he pitävät tupakkapuheensa ja seurustelevat keskenään taistelujen väli-ajalla.
Keskellä keskimäistä Helsinkiä, Pohjois-Esplanaadikadun varrella on tuo komea ja kuuluisa Kämpin hotelli. Korkea on Grönqvistin kivimuuri, mutta vielä korkeammalle kohoavat Kämpin katolta viiritangot, joiden nenässä melkein joka päivä liehuu kolme kauvas näkyvää lippua. Tässä talossa on Suomalainen Klubi saanut yhden nurkan asuakseen.
Kluuvikadun puolelta menee holvin tapainen porttikäytävä tuon suuren hotellin ahtaaseen pihaan. Käytävän päässä on pienet rappuset ja kaitaisenlainen ovi. Oveen on kirjoitettu, että ainoastaan klubin jäsenillä on oikeus sitä avata ja jäseniksi pääsevät ainoastaan oikeauskoiset fennomaanit. Tulemme aamupäivällä klubiin. Huone, johon astumme, on pitkä, soikulainen ja hämärä. Se on kuin pilarikäytävä, sillä kattoa kannattaa kaksi pylväsriviä, jotka jakavat salin sisäiseen osaan ja ulko-osaan. Pitkin salin pituutta on pöytä, jonka yhdestä päästä tuskin toista eroittaa. Perempänä on toinen pöytä poikkipuolin ja ikkunain luona ynnä siellä täällä seinämillä on niitä myöskin.
Oven suussa on korkeajalkainen n.k. viinapöytä, josta kävijät iltaisin tyydyttävät ruumiilliset tarpeensa. Sitä voi sanoa, puhuakseni valtiopäiväkielellä, yhdeksi klubin ponneksi eli klämmiksi. Toinen ja paras ponsi on klubilla kuitenkin tuo parin sylen pituinen sanomalehtihylly. Iltasilla kenties useampi saapuu klubiin syödäkseen, mutta näin aamupäivällä käy jokainen tulija hetikohta sanomalehtihyllyn kimppuun. Kaikki oman maan lehdet ja useita ulkomaisia on siellä saatavana. Mikä niistä minkin tempaa mukaansa ja kiiruhtaa johonkin valoisampaan paikkaan niitä lukemaan. Kun usealla klubin jäsenellä on kotonaan ainakin joku pääkaupungin lehdistä, niin näytään tavallisimmin tartuttavan maaseutulehtiin. Varsinkin valtiopäivämiehet seuraavat tarkkaan paikkakuntainsa kuulumisia. Lukiessaan pitäjänsä asioita johtuu heille mieleen olot kotipuolessa. Tuolloin tällöin tulee maaseutukirjeissä esille valitsijamiesten mielipiteitä valtiopäivillä käsiteltävistä asioista ja saattaa niidenkin huomioon ottaminen olla paikallaan. Jotenkin tunnokkaasti näyttävät varsinkin talonpoikaissäädyn jäsenet tahtovan noudattaa valitsijainsa heille lausumia toiveita.
Vähä on kuitenkin aamupäivällä väkeä klubissa. Niin pian kun kävijät saavat särvityksi luettaviensa lehtien sisällön, pujahtavat he tiehensä, mennen mikä kotiinsa mietintöjä lukemaan, mikä valiokuntiin mietintöjä tekemään. Tavallisin näkö aamupäivällä klubiin pistäytyessä on seuraava: Joku tai pari tai kolme miestä istuu sanomalehtiin tuijottaen mikä perä-ikkunan alla, mikä sohvassa hyvin mukavaan asentoon heittäytyneenä, mikä lämpiävän uunin edessä jalkojaan sen hohteessa hautoen. Tuolloin tällöin kahisee paperi lukijain hyppysissä ja kuuluu kyökin puolelta astiain kolinaa.
* * * * *
Mutta iltapäivällä on klubissa toinen elämä. Kun astuu ovesta sisään, tulvaa tulijata vastaan kirkasta sähköä. Ja sen valossa näkee miehiä kuin haamuja pitkän salin sisässä. Ne ovat kiedotut ainaisen savun huntuun, joka aaltoilee ympäri huonetta kuin sisäänlämpiävässä pirtissä. Se tekee olon kodikkaaksi. Tuon pitkän pöydän ääreen istuu mies miehensä perästä ja vääntää eväspussinsa esille. Millä on olutseideli saatavana, millä tuutinki tehtävänä, mikä pyytää »pihviä», mikä vaatii vasikkata. On muuan savolainen, joka aina tilaa »sikkoo» (gigot).