Ja ruuan niinkuin juomankin ääressä istutaan siinä sitten eri ryhmissä ja rupatellaan. Talonpojat istuvat tavallisesti talonpoikain kanssa, porvarit porvarien ja papit pappien. Välistä, kun oikein hyvin sattuu, ei yhden pöydän ympärillä istu muita kuin hengen miehiä. Seidelien ääressä pistetään siinä tarinaa, niin että yhtenä surinana käypi. Hyvin hupaiselta näyttää varsinkin silloin, kun joku »johtaja», joita papeillakin on, selittää jotain tärkeätä asiaa. Kaljut päät pakkautuvat niin likelle toisiaan kuin suinkin ja muodostavat hyvin kunnioitettavan kehyksen seidelein, punssilasien ja poroastiain ympärille.
Samallaisia erityisryhmiä muodostavat talonpojatkin. Rauhallisina ja tyytyväisinä istuvat he ja tekevät totiaan. Tuon tuostakin lähenee heitä joku helsinkiläinen, pistäytyy pariin, kättelee ja alkaa innokkaasti puhella. Käsillä ja kielellä koettaa hän nähtävästi saada maaseutulaisille ymmärrettäväksi, mitä pääkaupungissa ajatellaan siitä taikka tästä asiasta. Ukot kuuntelevat ja katsahtavat toisiansa silmiin. Mistä on puhe ja mitä puheeseen vastataan, en ole tilaisuudessa kertomaan, kun istun loitommalla. Mutta jonkun ajan päästä näen helsinkiläisen nousevan ja menevän toiseen samallaiseen ryhmään ja tekevän samalla lailla.
Kun on ollut kiihkeitä keskusteluja säädyissä tai valiokunnissa, silloin on väkeä tavallista enemmän Suomalaisessa Klubissa. Silloin on liike siellä vilkkaampaa, puhe kova-äänisempää ja nauru hohottavampaa. Vaihdetaan yli pöytien mielipiteitä tai tarttuu joku toistaan käsipuoleen, kulettaa pilarin taakse ja selittää ja selittää. Käsien liikkeistä ja kasvojen väänteistä näkyy, vyörytetäänkö siinä jotain kiveä paikoiltaan vai telkitäänkö entisiä vielä lujempaan. Koko kämmenellä tehty varoittava ja rauhoittava viputteleminen kai merkitsee sitä, että pitää olla varovainen… »varovainen», ei tiedä, kuinka voi käydä. Sitä vastoin tekee toinen kiivaita liikkeitä, avaa ja sulkee kätensä ja näyttää tahtovan tehdä ymmärrettäväksi, että mitä hän on sanonut, sen hän on sanonut… että valiokunnan mietintö… ett'ei hän voi luopua mielipiteestään…
Kun valiokunnat istuvat iltasinkin, odotetaan niiden jäseniä uteliaisuudella tulevaksi. Ja kun ne tulevat ja kun kuullaan äänestyksen tulos, alkaa keskustelu, usein kiivaskin, tehdystä päätöksestä. Valiokuntain jäsenet saavat kenties monestikin puolustaa tingempään mielipiteitään yksityisissä keskusteluissa kuin julkisissa. Sillä juomapöydän ääressä on lupa koskea vaikuttimiinkin ja niitä on usein yhtä vaikea salata kuin puolustaa.
* * * * *
Hyvin tavallinen näkö on klubissa joku frakkiin ja valkoseen huiviin puettu valtiopäivämies. On ollut jotkut päivälliset, jotka joko on pitänyt säädylle puhemies tai sääty puhemiehelle, maamarsalkka muitten säätyjen puhemiehille ja varapuhemiehille tai muitten säätyjen puhemiehet maamarsalkalle. Ne ovat alkaneet noin klo 4 ja päättyneet silloin, kun muut alkavat syödä illallistaan. Ne ovat kestäneet niin kauvan, että lopettaessa on tullut jo uusi nälkä. Sentähdenpä näkeekin usein, että tulija hetikohta käypi viinapöydän kimppuun ja syö niinkuin olisi paastonnut 40 yötä ja 40 päivää. Muuten ovat tuollaiset päivällisiltä tulijat tavallisesti—niin saattaapa sanoa aina—jotenkin hyvällä mielellä. Kun he uutisten nälkäisille sanomalehtimiehille ovat saaneet tehdä selkoa päivällisillä pidetyistä puheista, istuvat he johonkin iloiseen pöytään ja jos siellä keskustelut ovat tavallista äänekkäämmät ja kätten ja kasvojen liikkeet vilkkaat kuin venäläisillä, niin ei se muuta kuin lisää yhteistä iloa ja innostusta Suomalaisessa Klubissa.
Mainitsematta on vielä eräs ryhmä suomalaisen klubin jäseniä. Ne eivät ole valtiopäivämiehiä, mutta kuitenkin kuuluvat he valtiopäivämiehiin. He ovat edusmiehiin verraten samassa suhteessa kuin taiteenharrastajat taiteilijoihin. Nuoria maistereja, ylioppilaita, helsinkiläisiä virkamiehiä—semmoisia, jotka suurella tarkkuudella seuraavat kaikkea, mitä valtiopäivillä tapahtuu ja ovat läheisiä tuttavia valtiopäivämiesten kanssa. Itse he miltei lukevat itsensä valtiopäivämiehiksi, lausuvat suurella varmuudella mielipiteensä esillä olevista asioista, tahi antavat hyväntahtoisia neuvoja ja viittauksia siitä, mitenkä /heidän/ mielestään olisi asiat päätettävät. »Jos minä saisin olla puhumassa ja äänestämässä, niin kyllä tietäisin, kuinka…» Ja ell'en erehdy, niin moni heistä aikookin vielä kerran olla puhumassa ja päättämässä.
Noista ryhmistä on kirjavanlainen Suomalainen Klubi koottu. Sen huoneustossa kohtaavat toisiaan kaikki etevimmät sekä valtiolliset kyvyt että muutkin »nerot» suomalaisessa puolueessa, ne näet, jotka ovat Helsingissä. Ja koska helsinkiläiset itse erittäin mielellään puhuvat siitä, että ainoastaan täällä on neroja ja kykyjä, niin jääkööt he kernaasti siihen luuloonsa.
Loppuvaikutus, mikä jää kunakin iltana Suomalaisesta Klubista lähtiessä, on se, että suomalainen puolue pääkaupungissakin on jo vahva ja vankka puolue, joka vaatii itselleen tunnustusta ja kunnioitusta tai että se ainakin itse jo tuntee oman arvonsa.