Ja sitä en tarvinne huomauttaakaan, että herra tätä rakennustaan kernaammin näytteli kuin joku rovasti vasta rakennettua kirkkoaan. Enkä suuresti erehtyne sanoessani, että hän ainakin kuusi päivää viikossa eli tämän kirkkonsa uskossa. Jonkunmoisella kunnioituksella sitä minäkin katselin ja täytyy tunnustaakseni, että kuta enemmän sitä katselin, sitä enemmän se rupesi minunkin silmissäni kirkolta näyttämään. Sillä kivestä oli tämäkin rakennettu ja pitkän jyrkän kattonsa tähden se muistutti paljon noita vanhoja keskiajan kirkkoja, joita tavataan Hämeessä ja Etelä-Suomessa.
Iloinen ammunta ja rautakytkyitten kilske kuului meitä vastaamme navetasta. Siellä kytkettiin parsiinsa lehmiä, jotka parhaallaan saapuivat lypsettäviksi. Minä jo olin astumassa kynnyksen yli navettaan, kun herra huusi minut takaisin. Sillä kaikki piti katsottaman järjestyksessään. Eikä se katsottava tällä kertaa ollutkaan vähäinen, kun oli pumppulaitos, joka nosti veden aina järvestä navetan porstuaan saakka.
—Tämä on erittäin »fiffinen» laitos,—puhui hän ja alkoi keikuttaa pumpun vipua. Lihavanläntä mies kun oli, rupesivat jo vesikarpalot otsalta kihoamaan, mutta silloin kuului koriseva ääni pumpun sisästä ja hanikasta tulla kohahti vettä sammioon. Vaan suunsa täydeltä sylkäistyään lakkasi hanikka jo samassa vettä antamasta.
—Ei oo kievarin sammiossa vettä! huudahti herra ja syöksyi ulos.—Olli hoi! Olli hoi! Juokse kievariin ja pumppaa vettä sammioon!
Olliko lie ollut se, joka puhaltautui pirtin rappusilta laukkaan ja katosi jonnekin huoneiden taakse.
—Odotetaan, sanoi herra, kyllä kohta saadaan vettä!—Ja sitä odottaessa selitti hän minulle mikä tuo kievari oli. Ja niin sain tietää, että se oli huone, puolitiessä rantaan, ja että siinä huoneessa oli samanlainen sammio, joka pumputtiin vettä täyteen samalla tavalla kuin tämäkin sammio. Sillä muuten ei olisi vettä saatu noin korkealle kohoamaan, kun luonnolakien avulla ei vettä saada imupumpulla nousemaan kuin vähä yli kahdenkymmenen jalan ja tämä navettarakennus on neljättäkymmentä jalkaa veden pintaa korkeammalla. Mutta kun vesi kievaripumpun ja tämän pumpun avulla kerran saadaan tähän sammioon, niin juoksee sitä tästä maanalaisia torvia myöten sekä kyökkiin että pirttiin että maitokammariin että talliin.
Ja selittäessään sitä hän taas alkoi vivun ponnessa nyökkäistä ja ähkää.
—Kohta se kohahtaa… kohta se kohahtaa… äh, puh, Sojaa! Sojaa!
Ja vettä tuli, tuli torven täydeltä eikä kauvan kestänyt, ennenkun sammio oli puolillaan.
—Koettakaapa teki pumputa… ei se ole raskas ollenkaan… päin vastoin se on hyvin herkkä… se on mitä herkimpiä pumppuja.