ROUVA LINDH.
Noita kauheita ihmisiä täytyy minun tavata joka päivä.
HANNA. Et todellakaan ole kadehdittava, Hilda parka.—Sinä ehkä itse tuot minulle tiedon … olisin niin kiitollinen, jos sen tekisit.
ROUVA LINDH.
Sen minä tuon, minä teen sen heti, kun se saapuu.
Saattaa Hannan ja palaa sitten takaisin ja järjestää hetken aikaa huoneessa, korjaten pois teekuppeja. Kun näkee LINDHIN ja POLIISIMESTARIN tulevan, menee.
POLIISIMESTARI. Niinkuin minulla oli kunnia huomauttaa, ei ole mitään erityistä syytä pelkoon, etteivät kutsunnat onnistuisi. Poikia on saapunut lukuisasti kaikista kunnista. Niitä on anniskelut täynnä. Heidän kesken tuntuu olevan yleisesti vallalla se mielipide, ettei tällä kertaa ruvetakaan Helsingin ruotsikkoherrain narreiksi, vaan mennään miehissä syyniin, koska omat suomalaiset herrat siihen kehoittavat.
LINDH.
Oletteko levittänyt tuota kymmenen ylioppilaan kehoitusta?
POLIISIMESTARI. Olen, ja se on nähtävästi tehnyt erittäin hyvän vaikutuksen. Mutta eihän poikia kuitenkaan voi täysin taata. Mielet voidaan vielä viime hetkellä saada heilahtamaan toisapäin. Yrjö herralla on epäilemättä vielä koko paljon vaikutusta isänsä vanhan auktoriteetin nojalla.
LINDH.
Onko hän täällä?
POLIISIMESTARI. Hän saapui tänne viime yönä maalta, jossa on kierrellyt kuvernöörin jälkiä, mutta minä luulen sangen huonolla menestyksellä.
LINDH.
Niin. Minä tiedän.