ROUVA LINDH. Mutta ethän sinä tahtone sanoa, että Hanna toi hänet tänne pannakseen toimeen valtiollisia mielenosoituksia?
LINDH.
Se ihminen voi mitä hyvänsä.
ROUVA LINDH.
Mutta sehän on kauheata, mitä sanot! Sinä tiedät, ettei asia ole niin!
Se on Hannaa kohtaan niin väärin, kuin suinkin olla voi. Sinä et ole
voinut koskaan häntä sietää.
LINDH.
En. Se on totta.
Telefooni soi kiivaasti.
ROUVA LINDH.
Se on vastaus!
LINDH. Telefoonissa.
Halloo!—Hyvä on. Odottakaa hiukan.
Istuu kirjoittamaan selin rouvaan.
»Ymmärtäen teidän veljelliset tunteenne ei hänen ylhäisyydellään ole
mitään sitä vastaan». Oliko se noin? Eikö ole mitään erehdystä?
ROUVA LINDH. Riemuiten.
Hänellä ei ole mitään sitä vastaan! Hän sallii sen!
LINDH. Kärsimättömästi.
Malta! Elä häiritse, enhän voi kuulla mitään!
Telefooniin.
Kuinka se oli? Jatkakaa!
ROUVA LINDH.
Hanna voi ehtiä vielä junaan!