Rientää ulos.
LINDH.
Malta! sanon minä.—Odota!
Kun näkee rouvan menneen.
Ah!—
Telefooniin.
Suokaa anteeksi, tässä oli keskeytys. Jahah. Kirjoittaa.
… »vaan jättää hän asian herra kuvernöörin itsensä ratkaistavaksi,
kuitenkin sillä ehdolla, että herra kuvernööri vastaa siitä, ettei
mitään epäjärjestyksiä eikä hallitukselle vihamielisiä mielenosoituksia
panna toimeen.»
Yhä telefooniin.
Eikö ollut mitään muuta? »Kansliapäällikkö Fritsch.» Kiitän, hyvästi.
Soittaa pois ärtyisesti.
Hilda!—Minne hän meni?
Istuu ja miettii, käsi telefoonin kammissa. Soittaa.
Olkaa hyvä ja yhdistäkää Suomalaisen lyseon rehtorinkansliaan.—Onko se
Saarinen? Se on Lindh. Sopisiko sinun tulla luokseni … hetkeksi vain.
Tahtoisin neuvotella kanssasi eräästä hyvin arkaluontoisesta asiasta.
Hyvä on.
Soittaa kiinni ja menee rouva Lindhin jälkeen.
TOINEN NÄYTÖS.
Rehtori Mauri Lindhin entinen koti. Hänen työhuoneensa. Aistikkaat vanhat huonekalut. Paljon kirjoja. Suuri mukava nahkasohva. Seinällä sohvan päällä muotokuva vanhanpuoleisesta miehestä, joka seisoo pöydän takana, samassa huoneessa kuin mitä näyttämö esittää, niinkuin puhuvana, rystyt pöytää vasten, kasvoilla innostunut ilme.
HANNA, AILI ja YRJÖ istuvat eri tahoilla huoneessa niinkuin satunnaisiin asentoihin vaipuneina, alakuloisina. Aili ja Yrjö ovat molemmat nuoria ihmisiä. Aili vähän vanhempi; tumma, kalpea; ilme päättäväinen ja innostuva. Yrjö on vaaleaverinen, hienopiirteinen, hänellä on suurenlainen koukkunenä, silmät syvällä, otsalla tukkaa, puku hiukan huoleton. Otsan yli musta nauha, osaksi tukan peitossa. Hanna istuu päällysvaatteet yllä, kädet helmassa, kokoon vaipuneena, väsyneenä. Sohvalla on villapeite ja tyyny. Aili nousee ja ottaa ne pois.
Keskustelu käy alussa katkonaisesti ja pidätetysti.
AILI. Etkö nyt sentään riisu päältäsi, äiti? Vastaushan voipi viipyä kauankin vielä, jos se ollenkaan tulee. Anna nyt ainakin hattusi ja puuhkasi.
HANNA. Antaa ne Ailille.
Ne nyt ehkä voin.