AILI. Yrjöllä oli erään tuntemattoman naisen pikku tyttö sylissään, toisella kädellään hän piti suitsista hevosta, joka tunki äidin päälle ja olisi muutoin tallannut hänet alleen. Mutta sehän … sehän oli… »oikein sille nulikalle!»
HANNA. On kimmonnut ylös.
Hän sanoi sen? Hän? Sinusta?
AILI.
»Kuka käski mennä panemaan sormiaan väliin!»
HANNA.
Kuka käski?
AILI.
»Olisi tarvinnut vielä enemmän!»
HANNA.
Hän sanoi?
AILI. Hän … tuo … se oli suomalaisen miehen sana! Eikä se ole ainoa semmoinen sana, ei hänen suustaan eikä muiden!
HANNA. Yhä enemmän kiihtyen. Mutta eikö heidän mielestään enää saisi .. pitääkö antaa heidän kasakkainsa hevosten tallata itseään nostamatta edes aseetonta kättäänkään omaksi suojeluksekseen? »Se oli oikein»—mutta jos se oli oikein, silloin kai oli oikein se, mikä meillekin tapahtui?
AILI.
Niin olikin!
HANNA.
Oli kai oikein, että kaikki muutkin karkoitettiin?