Menee.
KUVERNÖÖRI LINDH, keski-ikäinen, harva tukka, hiukan kalju, pidätetyn hermostunut, epäluuloinen ilme kasvoilta, tulee peremmästä ovesta oikealta ja menee aukomaan postiansa.
TILTA. Tuo teekeittiön ja asettaa sen pöydälle sohvan eteen.
LINDH. Tildalle.
On tapana sanoa hyvää huomenta.
TILTA.
Huomenta.
Menee.
ROUVA LINDH. Laittelee teekeittiötä.
Hän sanoi itsensä irti.
LINDH.
Vai niin, ja mistä syystä?
ROUVA LINDH. Huoahtaen merkitsevästi, hiukan katkerasti. Kai siitä syystä, mistä kaikki muutkin ihmiset ovat kääntäneet meille selkänsä.
LINDH. Koettaa naurahtaa ja olla huoleton. Piiatkin! Mainiota! Kai se on »kansalaiskatkismuksen» huoneentaulussa niin käsketty. Hauska nähdä, että jalot opetukset lankeavat hyvään maahan. Soittaa telefoonia. Poliisimestarille.—Halloo! Se on kuvernööri Lindh.—Tehkää hyvin ja käykää kasarmilla pataljoonan päälliköltä ottamassa selkoa siitä, miten hän huomenna kutsunnassa … vai niin, olette jo käynyt. Pieni kävelyretki kaupungin läpi ja lyseon ohi … se kyllä riittää. Tulette sitten puheilleni. Hyvä on.