LINDH. Tietysti on myöskin, mahdollisiin suruseppelenauhoihin nähden, otettava varteen kaikkia julkisia tilaisuuksia koskeva kielto kansallisten värien käyttämisestä.
HANNA.
Siis ainoastaan valkoista ja mustaa?
LINDH. Ainoastaan valkoista ja mustaa.
HANNA. Minulla ei ollut aikomusta panna toimeen mitään mielenosoittajaishautausta, puhein yhtä vähän kuin nauhoinkaan.
LINDH. Eikä myöskään ystävillänne? Vaadin teiltä takeita siitä, etteivät hekään pane toimeen mitään mielenosoituksia.
HANNA. Jos tahtoisinkin, kuinka voisin minä heidän puolestaan semmoisia takeita antaa?
LINDH.
Teidän lausumanne toivomuskin on jo oleva heille laki.
HANNA. Semmoista lakia minä en voi enkä tahdo olla laatimassa. En itseni tähden enkä vainajan. Vaikka olikin hänen toivonsa, että toisin hänet tänne, on hän antava minulle anteeksi, etten voi tehdä enempää, kuin olen tehnyt. Ei hän toden totta lähtenyt sinne sitä varten, että palaisi tänne jonakin päivänä, joka jostakin syystä sopii teidän politiikkanne tarkoituksiin. Kun ei hänen sallita päästä isänmaansa poveen ilman ehtoja, hautaan hänet siis jonnekin ensimmäiseen hautuumaahan rajan taa.
LINDH. Alkaa menettää tyyneyttään. Teette, niinkuin tahdotte. Menettelynne miehenne kuoltua on siinä tapauksessa täydessä sopusoinnussa menettelynne kanssa hänen eläessään. Kun ette sallinut hänen silloin päästä osalliseksi niistä helpotuksista, joita hänelle tahdottiin suoda, ei minua ihmetytä, ettette salli sitä nytkään. Mutta syyttäkää silloin myöskin itseänne siitä, että hän kuoli vieraalle maalle ja että hän nyt ei pääse lepäämään isänmaansa poveen!
HANNA. Astuen askeleen eteenpäin.
Oliko se minun syyni, että hän joutui sinne?