YRJÖ.
Aion vastata teostani.
HANNA.
Sinä, Yrjö? Voi, miksi sinä sen teit?
YRJÖ.
Siksi, että se oli tehtävä.
Tekee liikkeen, niinkuin hänen olisi täytynyt vapautua jostakin,
joka puristi.
HANNA. Mutta ei sinun, ei sinun! Enhän minä voinut aavistaa, että sinä sen tekisit.
YRJÖ. Juuri minun! Isä julisti tuomion, ja minä panin sen täytäntöön! Kansan tuomion! Jumalan tuomion!
HANNA. Yhä suuremmassa tuskassa ja katkeruuden vimmassa.
Eihän—eihän isä ollut oikea mies sitä tuomiote julistamaan!
YRJÖ.
Juuri hän oli oikea mies! Kukas sitten, ellei hän!
HANNA.
Hän pyysi armoa, hän pyysi heiltä armoa…
On tarttunut kirjeeseen ja heittänyt sen taas pöydälle.