Vaikeroiden.
Ei hänen,—ei sinun,—ei minun! Voi, mitä minä olen tehnyt!
YRJÖ. On saanut käteensä kirjeen. Lukee.
»Valtakirja…»—hän? … isä! … hän!
Taas kuuluu melua ja askeleita, tartutaan oveen.
POLIISIMESTARIN ÄÄNI. Se on lukossa.—Kantakaa tänne.—Rientäkää toista tietä.—Vartioikaa kaikkia ovia.
YRJÖ. Tuijottaen paperiin, kasvot tuskasta vääntyneinä.
Isä alistui, isä pyysi armoa—heiltä…
Kulkee muutamia kiivaita askelia; vetää salamannopeasti esiin
revolverin ja ojentaa aseensa.
HANNA. On iskenyt kiinni hänen käteensä ja estää häntä ampumasta.
Yrjö, mitä sinä aiot? Sinä et saa!
YRJÖ. Yhä suuremmassa epätoivossa.
Isä pyysi armoa…
HANNA. Isä ei pyytänyt armoa … hän pyysi, mutta hän katui sitä heti … hän sovitti sen kuolemallaan.