Bacchus Erakko.
"Hänet hautaan liian varhaiseen vei suru salainen; ei sidettä saanut hän haavalleen, ei onnen pisarta sydämeen.."
— Kun muutan täältä, mun haudallain
ei kuulua saa sanat nuo!
Noin kuopataan runoniekka vain.
Minä onnea maljan täyden sain!
Minä autuutta sain meren päilyvän, ja sen pohjaa, äärtä ei näy: salalähteet tuhannen elämän minä syömessäni säilytän.
Mit' on murheen myrkky ja haavoitus?
Viri pinnalla tyynen veen.
Mull' on aika ja rauha ja unhoitus,
mull' on ikuisen kevään lupaus.
Ja ylenpalttinen autuus vain pois ihmisten luota mun vei. Ja ei sorra mua suru hautahain: sala-onneen liikaan ma kuolen vain.
Pannahinen.
Kuin hylkiö, öinen varas käyt iloon empien, salaa, vaikk' on suviaikasi paras ja aurinko kirkkainna palaa.
Yli päilyvän lahden pinnan soi onnea karjain kellot ja siintävät riemuna rinnan kylän kaukaisen tanhuat, pellot.
Mut ylle sun pannaisen pääsi pian nousevi pilvet ja tuulet, pian huutavan häpeääsi lokin, turmionlinnun, kuulet!