viileämmin, puhtaammin nyt ne loistaa silmihin.
RUKOUS.
Isä luonnon, Aurinko taivaan, ma eessäsi polvistun: jo katso lapsesi vaivaan, suo lohtuas saada mun!
Minä nään, miten puhkee kukkaan suvi, tahtoas noudattain. — Mun rinnassa herääkö hukkaan elonkaipuu, min Sulta ma sain —?
Sua kiittäen laulavan kuulen meren aaltojen, lintusten, soi hiljaa leyhkeessä tuulen ilo nuorten kukkien.
Minä pyydän: jo pois ota multa, Isä, syömeni raskaus, pisar riemua suo, elon tulta ja huomenen unhotus!
Sydän autio lemmellä täytä, sen juopua onnesta suo, tie yksin-jääneelle näytä, mi vie elon juhlivan luo!
YLÖSNOUSEMUS.
Nyt, sydän, laatkoon kaiho ja valitus, kun kuolleet luutkin kedoilla riemuun herää! Sa nääthän, kuinka ijäinen rakkaus taas luomistyöhön voimiansa jo kerää.
Sa tunnet, kuinka siunaten lankeaa sun päälles taivaan rakkaus, suven valo. Se riemuin juo, kuin satehen kuiva maa, ja eloon luo sen voimalla kylvö jalo!