Näyt aurinkoiset, ylhät matkaan vaati kulkijan; uhanneet ei rannat jylhät tiellä unelman.
Yö jo yltyy — syömen saartaa pelko; uskon ehkä vie — Houkutellen mieleen kaartaa tottumusten tie.
Yö jo yltyy — katse kääntyy suuntaan valtaväylien. — Viime vaali tee, tai nääntyy usko sydämen!
Polta rantaan varmat laivat, unhoon peitä mennehet: säästät paluun häpeet, vaivat, heikot askelet!
2.
Mitä auttaa kirous: kaiku kallioihin kuolee — se on siitä lohdutus. Elon silmä outo, tyly kohtaa katsees vaipuvan. Sana auta ei, ei tahto, kun jää käsihin vain vahto haihduttua unelman.
Tie on eessä ainoa: ylle kiron, valituksen määrä kirkas aseta! Juhlasointuun ilmanäärten liitä sävel sydämes! Kesken vuorten iki-lunta loistaa unten valtakunta — sinne kiinnä katsehes!
3.
Se tappio vielä ei murra: meni liian heikot haavehes. Sitä ei ole oikeus surra, sen kautta sa saavutit vapautes.
Sen kautta sa löysit vasta oman sielusi, voimasi tunnet nyt. Taas taivalta alkamasta sua estä ei tappiot kestetyt.