Huus Vihkivesi: "En nää mä, en nää maan pinnalla alaa pienimpää, mit' ei kyynelin kasteltu oisi!" Ja Siunaus: "Paikkaa mä löydä en, miss' ei muisto asuisi murhien, mit' ei kirous vartioisi!"
SYDÄNYÖN LAPSI.
(J. J. Wecksell.)
Miks synkeä lapsi mä synnyinkin,
laps sydänyön, sydänvaivan?
Minut Luojani loi elon kuohuihin
kuin hauraan kaarnalaivan.
Ah, onnen ma sain ja ma tuhlasin
ja Herran mä hellytin rukoillen:
Isä, kylmenin sulle!
Nyt kostat sa mulle:
maan kylmän et rauhaa
suo ahdistetulle!
Isä, mulle armos suo,
Isä, yöhöni valos luo,
vuoks poikasi Kristuksen,
vuoks poikasi Kristuksen!
Mua helvetin valtaan et jättää voi,
kuin kietookin se nyt mua.
Omaks saatanan et mua pettää voi
verilunnahas sitoo sua.
En vihassas, Pyhä, Vanhurskas,
ukonjylyss' en nää koko suuruuttas
sua on kointähden palo,
sua päivänsalo
ja kasteisen aamun lempeä valo!
Isä, mulle armos suo,
Isä, yöhöni valos luo,
vuoks poikasi Kristuksen,
vuoks poikasi Kristuksen!
AADAMIN LEPO.
(Carl Spitteler.)
Taas turhaan Aadam käden kiivaan iskenyt on porttiin Eedenin, ja maita harhaa nyt. Ei vaimon itku, valitus ei lasten pidättää häntä lepoon yhteen kohti saata. Kuin varmaa asuinpaikkaa välttäis vartavasten hän eespäin rientää pitkin, poikin maata.
Niin kerran päiväll', levätessä Aadamin, rukoili Eeva Herraa uhrein palavin: "Noin suitsee uhrini sun puolees, Ylin. Ma kurja milloin kodin löynnen, rauhan sylin? Talossa taivaan kahlett' eikö mitään, mi estäis puolisoni riennot länteen, itään?"
Tään kuuli Herra, nosti käden tulisen ja Eevan esikoiseen sytti kuumehen. Ei pappi paranna, ei lääke eloon auta, ja viikon päästä kedolla jo kaartuu hauta.