Isonpuoleinen, matala kamari vanhanaikaisessa puutalossa. Taustaseinässä kaksi ovea, joiden välissä suuri, valkaistu nelikulmainen kakluuni. Vasemmalla seinällä pesukaappi, piironki, leveä ikkuna, jonka edessä soikea pöytä, kevyt sohva ynnä tuoleja, sekä kirjahylly. Oikealla seinällä, samoin ikkunan edessä, kapea kukkapöytä poikittain, kirjoituspöytä viistosti sitä vastaan, kumpikin vähän matkan päässä ikkunasta; kokoumaton, ryijyllä peitetty vuode, ulottuen lähes näyttämön reunaan. Tuoleja siellä täällä, pari pitkää riepumattoa yli lattian. Seinillä kuvajäljennöksiä, joku pieni taulu, ovipielessä vaatenaulakko. — Jokseenkin täysinpalvellut huonekalusto todistaa köyhyyden ohessa asujamen hyvää huolenpitoa siitä.
Huhtikuun kirkas aamupäivä; päivänpaistetta eteläisen — oikeanpuoleisen — ikkunan täydeltä, joka on raollaan. Uunissa tuli.
Aaro Vesuri ja Kerttu Keränen.
AARO (asettuen puoli-istuvaan asentoon kirjoituspöydän reunaa vasten, deklamoi korjauslukuarkista.) 'Laps olin, kun jo tuta sain, oi aika, pyytees, aattehes: vaan valheina mua kietoi vain ne lukinverkko-vaattehes!'
KERTTU (askarrellen kukkien luona.)
'Sotilaspojaitapa' kajahtaa:
'Laps olin… — Silläkö sä aiot alkaa?
AARO. Sotilaan pojaks synnyinhän myös minä ja sotaan aion, mistä ikänään ei isä mitään tiennyt. Tää on alku, tää ensi toitaus on, haaste taistoon.
KERTTU (tullen likemmäs.)
Vaan luehan ne laulut leivosesta.
Ne on toista, ne on sulaa soittoa!
AARO.
Siks että sinusta ne laulavat!
(Selailee arkkeja, löytää ja deklamoi.)
'Tuhatvuotiaaksi jo itseni luulin, lumen peittämäksi jo pääni luulin, ja luulin syömeni jäähän jääneen, — kun pääni päältä sun laulus kuulin.