(Ottaa itsekin.)
MOISIO. Niin, joka viikko saat täyttää pari laajaa sivua — me näes kahden koko julkaisun pääasiassa itse täytämme, niin valitun ja taatun sisällyksen, elämänarvot yhtenäiset saa se. Niin, kuten sanoin, vakavuudelles saat kyllin tilaa, leikillesi samoin, runoilles ilmaa siipein alle saat, ja proosastas, se usko, hyvän hinnan. Mun vastuulleni suuntaviivat jää ja periaatteet ja muu 'edustus'; sa muuten omin päis saat hoitaa lehden, — minähän siihen vähän joudankin —
AARO. Hm! Omin päin — ja vapain käsin, — muuten: se on: kun muistan vain sun periaattees —. No jaa, kai korjausluvun osannen sinunkin periaattees mukaan hoitaa. Siis tämä on se oksa vihreä, mun johon varpaani ois sidottava ja jolta liverrellä tulis mun?
MOISIO. Saat miltei virkaherran edut siinä, vaan virkas velvoittaa vain laulamaan; muu työ on siinä vielä helpompaa. Asemaan sellaiseen jo etkö tyytyis?
AARO.
Oo, liian helppo, liian hyvä mulle!
Mun täytyis epäillä sen kestävyyttä.
MOISIO. Vai luulet meidän yrityksemme ajavan allikkoon? Ei, veli hyvä!
AARO. En toki! Itse-puolestani vain mä pelkään pahoin: jospa kompastella siell' alan suurempiini piankin ja liikavarpaisiinsa lankeilen.
MOISIO. Ne tapas siellä jää. Sä sirostut ja taltut tullessasi ihmisiin.
AARO. Ee — pääsen perheisiin, saan runoilla häät, hautajaiset, nimipäivät heille?
MOISIO. Sa katsot suurin piirtein elämää ja osaat olla kiitollinen siitä. Tuo 'Palotornis' ivan-näkökulma ei sovi lehden arvoon — eikä omaas. Me toisin asein lyömme pöyhkeät, me arvovaltaamme ne alistamme. Vaan sinä iloita saat kyllin siellä, ja tahdikasta pilaa siedetään, — niin, tarinoitpa sitten vaikka meistä.