MOISIO. He — hee, vai majatalo! Niinpä niin, vain majatalo, miss' ei kodin henki sua vastaan huou, missä käymäseltään vain käyt — kai 'Isänmaata' tarkoitat?
AARO. Niin — lehteni, vain kievarihan on se. — Mun ois siis seurattava sinua kansallisseura 'Rientoon', liityttävä sun 'Sampos' kuoroon kukkumaan —?
MOISIO. Ei, serkku! Sua aivan uusiin yrityksiin toivon. Kansalliselämämme puutteita omalla tavallasi saat sä täyttää. Ja tilaisuuksia, ma toivon niin, pian välitykselläni useitakin, ja arvokkaita, saat, sen tohdin taata. — Niin, lyhyesti: 'Sammon' toimitus on päättänyt uutt' alkaa julkaisua, sivistyneihin Suomen koteihin mi jälleen ihanteet tuo valoisat, tuo sunnuntaisin hartautta niihin. 'Sunnuntai-Sampo' näes siitä tulee. Se loistojulkaisu on oleva, sen tunnus: Usko. Toivo, Rakkaus, ja minun johtooni se jätetään, sä pääset oikeaksi kädekseni (nousee) — nyt tiedät asiani.
AARO.
Kädeksesi?
Kunp' oisi pikkusormen puutos vain,
vaan koko käden — ja viel' oikean!
MOISIO. Se puutos sinuttakaan korvaamaton, ei meille suinkaan ole. Vaan kuu tunnen sun kotoisuutes — kuinka sanoisin — ja kaipuus löytää koti henkinen, — niin tilaisuuden aioin sulle jättää. Suo vakavasti neuvon: käytä sitä! Mun iloni se ois, ja oma otus, — On vapaat kädet meillä siinä.
AARO.
Kädet?
Vaan henki ei.
MOISIO. Sä veikeytesi saat, saat vakavuutes siinä esiin tuoda.
AARO. Mut entä muutenkin ne esiin saan, ja vapaammin —?
MOISIO. Sua vielä muistutan: et viime hätävaramme sa ole, ei, hätävaramme et ensinkään. Vain nimes tulevaisuus kyseess' on. — Niin, oothan 'Isänmaassa' ivallesi ja vihoillesi saanut viemärin; ja myönnän, suuntaan oikeaan sa olet sotaista sähköäsi purkanut. Vaan sanon suoraan myös: ei arvokasta sun ole haastaa sotaan suurempias. Sä heidät jätä niiden huostaan, joilla on arvovaltaa heitä ojentaa. Ja 'Palotornisi' — (viittaa sanomalehteen) — sen luuletko iäti kestävän sun asuntonas?
AARO.
Ah, kauas huolehdit sa minusta!
Mut aattees esitystä jatka vain,
tee hyvin, — kenpä ties saat nuottaas minut.
— Ja lisää tupakkaa!