MOISIO ja TANHUA.
Ah —! — Emme!
(Kumartavat.)
AARO.
Eikö?
(Kerttu tuo kahvia.)
— Paraiksi saammepa jo kahvitkin.
(Tanhualle.)
Ei veli neiti Kerästä kai tunne?
— velvollisuuskin hänen tuntea
on julkisuuden ensimäiset miehet!
(Tanhua kumartaa.)
Nyt kuppi kuumaa, herrat!
KERTTU.
Tehkää hyvin!
TANHUA. Mä kiitän: juuri join ma. Kiitos vain! Vaan herrasväki ei mun häiritä suo kahvirauhaansa. — Kas, mitä keksin: jotakin sull' on painatettavaa?
AARO. On, onhan hiukan. Ota kätees vain, tee hyvin, — se siis kahvin sijast' olkoon!
TANHUA.
Se shampanjaa on mulle! Oikein sattui!
(Lueskelee, puoleksi selin muihin, hiukan hermostunein,
vaihtelevin elein, laskien tavuja sormillaan, j.n.e.)
Jo usein aioin luokses poiketa tät' idylliäs katsomaan ja saamaan myös runouutisias maistaakseni.
(Aaro nousee pöydästä ja tulee Tanhuan luo; Kerttu ja Moisio siirtyvät toisen ikkunan ääreen. Edelliset kävelevät muutamia askeleita verkalleen edestakaisin, pysähtyvät vastakkain.)