AARO. Ei vastusteleminen vaivaa maksa, kun viettelys on vaaraton.
MOISIO. Tuon sanan mun tarjoukseeni voit sovittaa. Vaan tosi-ystävänä luuletko tuon herran tulleen luokses? — sep' ois jotain! Sua kaikin katsein vaani, väijyi hän. Ett' unhoittais hän yhden sanaokaas, ett' olemassaolos, runotyös sois anteeks sulle! Ei, sit' ei hän tee! Ja jos hän tekiskin, ei Suuri Rouva suo mitään anteeks hänen puolestaan.
AARO.
Pirua turhaan maalaat seinälle.
On kohtaloni ohjat jumalissa!
MOISIO.
Voi piru niihin aina tarttua.
— No niin, kun noiden mukaan tohdit mennä,
et mua — meitäkään — saa arkoa.
Vain meillä taatuss' olet tallessa.
AARO.
Niin taatussa kuin haukka häkissään.
Jo yhteen sulkaan nämä tyytyvät,
te kynisitte minut kokonaan.
MOISIO (vihastuneena.) Sitäpä kelpaa kuulla! Tuuliviiri! Jo kääntyi. — Silmäs avautua alkoi, — tuo 'Soihtuko' noin sinut sokaisi? — Nyt, neiti Kerttu, avukseni tulkaa, ei mulla enää muuta neuvoa.
KERTTU.
Niin mielelläni, jos se jotain auttais!
MOISIO. Kai vähitellen, vähitellen sentään —. Tulevaa menestystään hänen vain ja äitinsä — ja teidän! — ajattelen, — Niin, uljas serkku, oma kohtalos ei yksin kyseess' ole, muista se, vaan myöskin lähimpies onni!
AARO. Josta sun luvallasi aion huolen pitää.
MOISIO. Niin pidä: tätä tarjousta pohdi, se omantuntos asia nyt on. Saat aikaa harkintaan. — Ja muuten, veli, jos luulet, ettet siellä lentää saa, niin avaan etees erään näkölinjan, — vain yhden monista, jotk' omas ois ja joissa haukka kauas lentää voi ja joissa komistuu vain sulkapukus — Vaikk' on se tosin vielä salaisuus —