AARO.
Se viime valttis lyö jo pöytään, lyö!
MOISIO. Mua kovin kopeasti puhuttelet! Noin tuittupää ei sinun sietäis olla. Jo kohta paisuit, kun tuo kuuluisuus sua varjoll' ystävyyden lähenteli. Vaan näin en saa sua jättää, enkä aio! Niin: kohta uusi taidetemppeli, valoisan taiteen — laulunäytelmän — tyyssija kansallinen saadaan toimeen, — pääansio on mun, en kiellä sitä —; mun vastuulleni tulee senkin johto, ja ystäviä ympärilleni ens sijoille mä sinne kiinnittäisin; runoilijoille, laulajattarille on siellä aina sijat avoinna; jo neiti Kerttuakin uskallan ma toivoa — ja sullekin teen tilaa.
AARO. Varieteehen! Jos ei liian hyvä varieteehen ole neiti Kerttu, en ole minäkään, — en kiellä sitä!
MOISIO. Nyt täytyy rientää mun. — Te, neiti hyvä, tät' asiaa ja Aaro-ystävää kai hoidatte kuin konsaan omaanne?
(Suutelee Kerttua kädelle.)
KERTTU.
En tiedä, tokko uskallan —.
(Lähtee, vieden mukanaan tarjottimen.)
MOISIO.
Oh kyllä!
(Aarolle.)
Siis aikaa sull' on vielä. Terve nyt
ja olkoon onnekses!
AARO. Käy vastakin ja ilman erikoista asiaakin.
MOISIO.
Sen teen, — ja silloin mukaani sä lähde!