AARO (rientää heikoin jaloin pöydän luo, kirjoittaa papereihin
nimensä.)
Mua ehdot auta ei!
MOISIO. No niin, — ja niitä kyll' aina parannetaan tarpeen mukaan.
(Kirjoitettuaan nojaa Aaro käden pöytään, katsoo raukeana ulos; Moisio tulee ja laskee käden hänen olalleen, koettaen leikillään peloittaa häntä.)
MOISIO. Ja huomaa, mihin loukkuun läksit nyt: (naurahtaen) isännän ikeeseen et ainoastaan, vaan vielä virkatoimen valjaisiin… Ja minun julman johtooni. — Mies-parkaa! Sua, veli pyhä, vielä varoitan!
(Aaro seisoo liikahtamatta, kuin ei mitään
kuulisi, lähtee sitten toiseen huoneeseen.)
KERTTU (helakasti.)
Jo kahvi jäähtyy meiltä, hyvät herrat!
(Muut paitsi Aaro istuutuvat kahvipöydän ääreen.)
MOISIO (voimatuntoisesti.)
Kas niin!
Rouva Vestman (hykähtäen ) Ei koville se ottanutkaan! (Puristaen liikutettuna Moision kättä.) Ei Johan Wilhelm arvaa, kuinka mun on helppo nyt. En osaa kiittää tästä tään paremmin.
MOISIO. Mun myös on hyvä olla — vuoks Aaron ennen muuta —.