MOISIO (laskien pöydälle papereita.) En mukanani ma muuta tuonut kuin nää paperit, — parasta mit' on mulla tarjota. Muut kyllä kukat kantaa, arvasinhan.
ROUVA VESTMAN.
Voi, voi, sen parempaa ei kukaan vois —!
(Aaro on Kertun hiivittyä pois kohottanut hieman päätään, painanut sen jälleen värähtäen, nousee kuitenkin nyt kalpeana, silmissä hiipuva tuli, menee nyrkkejä ohimoille painaen huoneen toiselle puolen. Rva Vestman katsoo huolissaan. Moisio leppoisaa arvokkuutta tapaillen, kuitenkin kummissaan.)
AARO. Hoi sielu nostaja, mä myyn, mä myyn — pahaisen sieluni myyn joutilaan sun papereihis —.
MOISIO (tulee pehmeästi luo.)
Onneksesi, veli!
Vai ehk' et enää mitään kaipaa lisää
sä siihen onneen, mit' oot saanut nyt —?
(Tarjoaa kättä, Aaro ei ole huomaavinaan.)
AARO.
Tuo kauppakirjat, tuo, on kiire mulla!
MOISIO.
Näin hätäisest' ei sentään, silmät kiinni —
AARO. Nimeni ota, vie, niin kauan kun ees tähän heikkouteen on voimaa mulla!
MOISIO. On tuolla paperit. Vaan muista aina: sua neuvoin punnitsemaan ehtoja!