(Kylmä kumarrus.)
MOISIO.
Vain runoilijat sankareista käy.
(Viittaa Aaroon.)
— On meillä syytä kaksin-, kolminkerroin
nyt häntä sankarina juhlia.
(Menee Aaron luo, joka seisoo kuin unenhorteessa, ottaa häntä
lempeästi hymyillen käsivarresta ja taluttaa keskilattialle
Kertun eteen, kasvot katsomoon päin. Jatkaa Aarolle.)
Ja tänään, rakas veli, saat kuin saatkin sä vähän sietää, kun sua juhlitaan; saat sietää myös mun puhettani hiukan. Pois hetkeks kainous, pää korkealle!
(Kokoontuvat puolikaareen hänen sivuilleen, rva Vestman ja Tikka äärimmäisiksi oikealle; Kerttu tuo esiin seppelen.)
Sä synnynnäinen vappurunoilija, on voittos tänään kolminkertainen: täst' alkain eduskunta-kelpoinen oot iältäsi — valmis kansan työhön; ja kansas sydämiä laulullas sa juuri alat valloitella jälleen; vaan suurin voitto, itsensä kun voittaa: sä senkin voiton, tuimaan taisteltuas, oot saavuttanut, sen me todistamme.
(Viittaa Kertulle, joka nostaa seppelen Aaron päähän ja nojaa sitten koristeellisesti sulhastaan vasten.)
Ja kolmin seppelöimme sinua me — äitis, morsiamesi ja minä: nää lehvät äitis lempi-myrtistään soi seppeleeksesi, ja morsiames ne viehkeänä painaa päähäsi; ja minä — niin, mä säästän sua nyt, niin juhlastas et muuta muistaa voi: se voittojuhlaks oli vaatimaton ja kaunis juuri vaatimattomuuttaan. — Ja minäkin jos sepittää saan säkeen: Lie ensi voittojuhlas, veli, tää, ei viimeiseks se jää, oi seppelpää!
(Alkavat hiljaisen liikutettuina onnitella ja hyvästellä
Aaro Vesuria, joka jää seisomaan paikalleen avuttomana.)
Esirippu.