Sen enempää ei Martti jaksanut kuunnella, vaan sysäsi syrjään ovella seisovat sekä pojat että tytöt ja ikäänkuin hengen hädässä kiiruhti kotiinsa. — Siellä olivat jo Reeta ja Mari levolla. Martti töyttäsi Reetaa kylkeen ja kiljasi: "akka pane paikalla pirtti lämmitä!"
Hirmustuneena hyppäsi Reeta vuoteeltaan ja alkoi siunailla.
"Mikä virma sinuun on tullut; — ethän vain — oletko sinä humalassa vai — Herra nähköön; — kuulehan — älä nyt noin riehu; mikä sinulle on tullut?" puheli Reeta pelolla katsellen miehensä raivoa ja kummallisesti hehkuvia silmiä.
"Pane paikalla pirtti lämmitä — tahi minä — ei, sitä ei enää kestä mikään — pirtti lämmitä tahi tänä yönä tapahtuu kummia!" ärjähteli Martti ja vapisi kauheasti. — Reetan täytyi totella ja hän luuli nyt jo viimeisen hetkensä lyöneen. Kun vihdoin tuli oli saatu syttymään, meni Martti ulos aittaan, josta kohta ilmestyi takaisin, nuo kuuluisat "kumplastikengät" kädessä. Hän otti hiilikoukun uunin korvalta ja työnsi Marin tulevat vihkimäkengät sillä ihan uunin perille. Sydän sylissä ja tuskasta vavisten odotti Reeta vuoteellansa mitä sitte seuraisi ja Mari itkeä nyyhkytti nurkassa.
"Ei ne sen vietävät edes pala tulessakaan ja käryävät kuin kadotuksen kattila", tuumaili Martti kokoellen palavia puita kalossien päälle. Sitte hän istui uunin edessä tuijottaen liekkiin ja hänestä tuntui kuin pitäisi hänen saada koko entinen elämänsä poltetuksi yhdessä "kumplastikenkien" kanssa. Kaikki oli muuttunut nyt aivan arvottomaksi hänen silmissään. Rahat ja tavarat, kaikki mikä ennen oli mieltä viehättänyt, tuntuivat nyt mitättömiltä, sillä hän oli joutunut ihmisten pilkaksi. Häpeä ympäröi häntä kaikkialla, eikä yksin häntä vaan koko perhettänsäkin, ja siihen oli hänen tyhmyytensä tai ylpeytensä syynä. Tuolla rinnassakin tuntui niin oudolta ja autiolta; — "ei, loppu tästä täytyy tulla", lausui hän ääneen. — Synkästi tuijotti mies eteensä kauvan, hyvin kauvan. — Puut olivat jo palaneet hiiliksi ja hiiletkin himmenneet. Syksyinen synkkyys vallitsi huoneessa ja pimeys vallitsi sydämessäkin; vieläkin synkempi pimeys kuin huoneessa.
Silloin leimahti vielä kerran liekki uunissa ja valaisi huonetta. Sen liekinkärki kohosi ylöspäin. Ylöspäin kohosi Martinkin silmäys ja tuo liekki ei valaissut ainoastaan huonetta; se valaisi paljoa syvemmälle. — Martti mietti, mietti kotveroisen, nousi sitte ylös, teki valkean talikynttilään ja koko yön luki hän vanhaa, repaleista virsikirjaa; muuta kirjaa ei heillä ollutkaan. — Reeta heräsi yöllä pari kertaa ja ajatteli: "mikähän sen nyt koko yöksi lukemaan pani!"
Aamulla tapasi Reeta miehensä niin tyynenä ja iloisena, ett'ei hän "niin iloinen ollut koskaan ennen ollut", hymyillen kertoi sitte Martti hänelle häväistyksestään, niinkuin se ei laisinkaan olisi häntä itseänsä liikuttanut, vaan jotakin ventovierasta. Sitte palasi rauha Haapapuron mökkiin, ulkonainen ja sisällinen rauha; mutta Mari jäi vihkimäkengittä, vaan sai siihen sijaan raamatun, jota kuitenkin Martti itse enimmäkseen luki, varsinkin pyhän seutuina.
MERKILLISET MIEHET.
Eläessäni en ole paljoa matkustellut, vaan sinä kesänä, jona ylioppilaaksi tulin, tein päätöksen matkustella ympäri isänmaatani ja, kumma kyllä, sen päätöksen panin toimeenkin. Mieleni tosin olisi tehnyt ihailemaan alppien kauniiksi kehutuita tienoita, mutta kukkarollani oli enemmän älyä ja se sanoi jyrkästi "ei" tuolle tuumalleni. Sentähden päätin kumminkin tutustua edes omaan maahan ja kansaan, joista runoilijamme ovat laulaneet monta niin ylevää ja kaunista laulua.
Kuljeskelin siis ympäri, käyden katselemassa joko kauneudestaan tahi muutoin merkillisiä paikkoja. Toisinaan myös ajoin pitkät matkat oppiakseni tuntemaan kunkin paikkakunnan merkillisimpiä miehiä. Hetkisen heidän kanssaan puheltuani, tavallisesti siitä mitä viimeiset sanomalehdet sisälsivät, jatkoin taas iloisena ja tyytyväisenä matkaani, aikoen tulevaisuudessa tehdä sellaisia urotöitä ihmiskunnan hyväksi, että jos puoletkaan niistä tehtäisiin, niin muuttuisi tämä matoinen maa vähintäänkin paratiisiksi.