"Valittakoon, jos tahtoo, mutta niitä ei saa. Nyt sen kuulitte", lausui rovasti pontevasti.
"Mutta jos maksaisi —?"
"Ei sittenkään."
"Mitäs sille sitten voi", päätti Asarias ja huomattuaan rovastin jo sytyttävän lamppua, sanoi: "pitäisihän tässä lähteä kotiinkin. Tottahan te sitten viimeisenä pyhänä tulette sinne meille hautajaisiin ja rouva kanssa?"
"Viimeisenä — eli toisena joulupäivänäkö?"
"Ei vaan arkipyhänä — neljäntenä", oikasi Asarias. "Silloinhan sitä on aiottu haudata ja jo sukulaisiakin kutsuttu."
"En minä oikein joutaisi", mutisi rovasti, mutta kun hänen mieleensä juolahti, että kauppiaalle on vuoden lopussa maksettava otot, lupasi hän kuitenkin tulla, siinä toivossa, että Asariakselta silloin saisi ne viisikolmatta markkaakin.
Asarias nousi ylös ja siirtyi ovensuun puoleen. Siinä hän kuitenkin jo seisahti ja kulmainsa alta katseli rovastia, samalla kuin tuumaili: "ei rovasti taitaisi?"
"Mitä sitten taitaisi?"
Asarias käänti turkkinsa reunaa niin, että rovastin näkyviin tuli povitaskussa olevan putelin kaula.