Hymyyn vetääntyi Surma-Ollin suu ja hymy näytti vähitellen jähmettyvän hänen huulilleen ja jäi niille ainaiseksi.
"Autuaasti se lähti — — autuaasti varmaan, koska suu jäi noin nauruun", nyyhki Tyynelän Maija kuollutta Ollia katsellessaan, eikä muurarikaan häntä nyt enää vastustanut.
VELJEKSET.
Ompelija Aaro Liuhanen, eli laiha Aaro, istui pitkällä ompelupöydällänsä paljaspäisenä, hikisenä ja kulmikkaana. Hän käytteli joutuisasti neulaansa, sillä vanhoillaan olijana ei hän kärsinyt ompelukonetta, ja kiirettä piti pitää, jos mieli jotain, tänä koneiden aikana, saada valmiiksi. Sitä Aaro ajatteli, ja ajattelipa muutakin tämän maailman monimutkaista ja muuttelehtavaa menoa.
Aaron toinen jalka oli taivutettu tyynyksi alle, toinen riippui vapaana alaspäin pöydän laidalta. Se riippuva jalka se aina antoi tuntuvan potkauksen lähellä olevalle kätkyelle joka kerta kuin siinä nukkuva pikku Matti pikkuisenkaan nirahti.
"Kärpäisten käsissä se mahtaa kiukutella", tuumaili Aaro itsekseen, "ja ihmekös se onkaan. Ovat heittiöt syödä minultakin koko päälaen. Hyvin ne nyt ovatkin äkäisiä. Eikö tuosta vielä noussekin iltapuoleen oikein aika ukonilman myräkkä, kun on niin hikistä. — Kas kun rillitkin ihan hiestyvät tässä helteessä."
Aaro otti pois nenältään vaskisankaiset ja pyöreälasiset rillinsä, jotka olivat kiinnitetyt paksuun, pään ympäri kulkevaan punonnaiseen, ja hankasi niitä kotveroisen muutaman keskentekoisen, vaatenuoralla riippuvan verkatakin helmaan.
Sitte hän taas asettui entiselle paikallensa ja entiseen asemaansa ompelemaan.
"Niin, niin!" huokasi Aaro ja mietti; "kummallista se on, vaan totta; ihan totta. — — — Seitsemäntoista vuotta ollaan yhdessä, eikä oltu liika nuoria yhteenkään mentäessä — — — seitsemäntoista vuotta, eikä ole sukset sinne päinkään — — — ja nyt on kumminkin tuossa kehdossa miehen alku. Pulska poika onkin — — — ja sanovathan ne sitä ihan minun näköiseksenikin. — — — Kyllä se Matti on pantava oikein kaupungin oppiin, jos elää ja miestä näyttää rupeavan tulemaan. Miksipä siitä ei mies tulisi? Tulihan tuo Ketolan Ellustakin oikein kauppapuukhollari kirkonkylän kauppamiehelle, vaikka ei ollut kuin parisen vuotta siellä Mustialan maanviljelyskoulussa.
"Ja entäs Kalliolan Pertusta? Kun mies nyt kopeilee oikeana metsäherrana ja seisottaa meikäläisiä lakki kourassa pihamaallaan saarnatessaan keisarin armosta, niinkuin pappi Jumalasta. Kyllä on tullut Pertusta herra, vaikka lapsena oli ollut semmoinen vetelys, jotta ei ollut muuhun kyennyt kuin syömään ja maata. Aivan se onkin mahtiherra, mutta paljon se on rahaakin maksanut. Kalliolan talo meni kokonaan siihen koulun käyntiin ja vähänkös se Pitkä-Risto muutenkin on hänen vuoksensa kulunut! Mies sai parhaan miehuutensa ajan raataa ja möyriä sydänmaan soita ja rämeitä, jotta vaan rahaa herrasveljelle riittäisi. Sieltähän siihen Ristoon on sekin keuhkotauti tullut, ja sitä paitsi monasti sai hänen oma perheensä, petäjän kuorta nakertaen, puutetta kärsiä, mutta Perttu se vain herraliston kanssa tuhlaili tuhansia, niinkuin niitä olisi taivaasta satanut.