"Ei sitä vielä ole ristittykään", sanoi Matti, "mutta pankaa miksi vaan itse tahdotte."
Ruunikko pantiin Paarmaksi. Sitte ilmoitti nimismies kilpa-ajojen alkavan tunnin päästä ja luetteli hevoset, niiden omistajat, ajajat ja järjestyksen, jossa niitä oli ajettava. Nimismies luki vielä kirjasta: "ensimmäinen palkinto, hopeapokaali, annetaan sille, joka juoksee radan kolmasti 6 min. 10 sek; toinen 20 markkaa, viittä sekuntia hitaammalle; kolmas — kannu konjakkia — viittä sekuntia hitaammalle; neljäs eli kunniapiiska taas viittä sekuntia hitaammalle, ja sitte vielä ylimääräiseksi palkinnoksi annetaan viimeiselle hevoselle kiitoslause, jonka saa käydä hevosyhdistyksen sihteeriltä, herra Smalspinkiltä perimässä."
"Silloin minä otan pois viis'markkaiseni", huusi Hokkalan Matti.
"Eihän se ole tarkoitettu kuin viimeiselle eli viidennelle juoksijalle", selitti nimismies.
"Vai niin. Olkoon sitte; se on — Sykyn Pietin kiplo", sanoi Matti.
Wanulammilla oli väkeä ihan pilvenään. Torpparit ja muut vähävaraiset pysytteleytyivät edempänä palkintotuomarien lavasta, mutta rustitilalliset ja muut mahtimiehet tunkeilivat sen lähistössä. Sikarit hampaissa ja kellot kourassa kuljeksivat isäntämiehet tuontuostakin kouraansa tirkistellen. Naisväki ja nuori kansa häilyi missä sattui, kaikki koettaen päästä etumaisiksi radan viereen.
Muutamassa kohden puheli supiturkkinen rustitilallinen bisamnahkoihin puetun suntion kanssa, heilutellen viheriäkirjaisen vyönsä päitä. Hän näytti halveksien katselevan toisen vanhoja kalosseja, kun hänellä itsellään oli aivan uuden uutukaiset ja välkkyvät nauhalliset päällyskengät. Tuossa kiinnitti Kiusa-Kalle lammasnahkoja ympärilleen nimismiehen entisellä, korealla pyssynhihnalla; ja tuolla radan reunalla taas seisoi velkaisen Piippalan nuori isäntä skunkin nahkoja pään peitteenä. Hän syötteli likaisia Wenäjän renikoita Tuiskuvuoren rikkaalle, nykeränenäiselle tyttärelle, joka nauroi joka toiselle kuulemalleen sanalle ja arveli näissä kilpa-ajoissa olevan "niin hiiden lystiä."
Ilmakin oli ihana, kuin koreimpana kevätpäivänä. Puhdas lumi oikein loisti päivän kirkkaudesta ja vieno, vaan raitis tuulen henki hiveli niin miellyttävästi ihmisten punottavia poskia. Hiljakseen liehahteli palkintotuomarien lavan päällä höyryvenhe "Wilkkaan" viime kesäinen, vähän nuhraantunut lippu. Toinen samanlainen leuhui soittolavan reunalla, ja iloisesti porisi teekeittiö kuusikkomajassa sen takana. Viimeinkin pääsivät palkintotuomarit paikoilleen lavallensa. Pappilan Yngve asetteli rilliä nenälleen ja mielihyvällä tarkasteli pulleaposkisia talonpoikaistyttöjä. Hän keksi joukosta Tuiskuvuoren valkohuntuisen Iitan ja asettaen huulensa hienoon herras-hymyyn koetti vetää Iitan huomioa itseensä.
"Yngve", ärjäsi yht'äkkiä rovasti, "Yngve, mitä siinä töllistelet? Vedä nyt jo veikkonen nuorasta ja aukaise kronomeetteri."
Yngve totteli ja heti helähti patsaiden päähän asetettu Kankkulan kaileaääninen ruokakello.