Yöllä vasta erosivat vieraat talosta. — Smalspink ja Yngve-herra kannettiin nukkuneina rekeen. Tohtori ja nimismies lupasivat mennä kirkonkylän kestikievariin "keskusteluita jatkamaan" ja heitä saattamaan lähti Kankkulan kohtelias isäntä. Muut vieraat menivät luultavasti kotiinsa, ja sitte alkoi taas Wanulan kylän elämä mennä entistä, tavallista menoansa, vaan kauan puhuttiin niillä seuduin Wanulan kilpa-ajoista, joissa oli ollut "niin hiiden lystiä."
RÄÄTÄLI-KALLE.
Harvoin on muissakaan miehissä, sitä vähemmän kyläräätäleissä niin perin pulskaa poikaa kuin Kalle Kelvoton oli. — Kelvoton ei tietysti ollut hänen oikea sukunimensä. Kirkonkylän joutilaat tyttölipakot ne vain olivat hänelle semmoisen nimen panneet, sen vuoksi muka, kun Kalle ei ketään heistä hennonut hyväilemättä heittää.
Kelvottoman nimellä olikin räätäli-Kalle yleisimmin tunnettu koko pitäjäässä, mutta tuo sana ei hänen liikanimenänsä merkinnyt lähestulkoonkaan samaa kuin tavallisesti. Päin vastoin oli Kalle kaikkien sekä nuorten että vanhain ja varsinkin naisväen yleinen suosikki ja mielitietty. Sen huomaa jokainen jo siitäkin, kun itse lukkari-vainajan raihnainen Reetakin nimitti Kallea "oikein miellyttäväksi nuoreksi mieheksi," vaikka hänellä ei suinkaan ollut tapana ihmisiä ylistellä.
"Mutta", lisäsi Reeta tavallisesti edellisiin sanoihinsa huoaten: "Kalle on vain suruton maailman lapsi, niinkuin useimmat muutkin, eikä vähääkään välitä vakavammista asioista. Pahasti minä pelkäänkin kauneuden lahjan olevan hänelle annetun uskovaisten ihmisten koetuskiveksi, eikä muuksi."
Mitä varten kauneuden lahja oikeastaan lienee Kallelle annettu, sitä ei kukaan aivan tarkkaan tiennyt, mutta kaunis hän oli, vieläpä hutikassakin ollessaan. Silloin tosin hänen suurista tummista silmistään katosi niiden tavallinen vilkkaus ja loiste, mutta siihen sijaan nousi poskille semmoinen heleä puna, että sehän vasta oli jotakin, ainakin tyttöjen mielestä.
Toiset sanoivat Kallea kauniimmaksi vesipäällä, toiset taas hänen hieman hieprakassa ollessaan. Laukkalan molemmat piikatytöt olivat kerran siitä seikasta riidellessään olleet ihan tukkanuottasille joutua. — Se on aivan totta, sillä Laukkalan muori oli riidan omin korvin kuullut ja kertoi sitte lukkarin Reetalle esimerkkinä nykyajan nuorten jumalattomuudesta.
"Niin, niin! Kyllä ne aina edessäpäin Kallea haukkuvat", arveli muori, "mut ei sitä uskoisi mitä kuitenkin mielessä on. Ihan ne jok'ikinen ottaisivat hänet, vaikka ovatkin muutoin niin olevinaan. — Jaah, jaah sentään tätä maailmaa ja sen kavaluutta! Ei sitä uskoisi, jos ei omin silmin näkisi."
"Miksipäs sitä ei uskoisi", tarttui lukkarin Reeta puheesen. "Näkeehän tuon jo kirkonmäelläkin. Kyllä on tyttöjen kaulat kenossa, kun Kalle kirkonmäelle ilmestyy; ja mikä silmän isku silloin aina syntyy! Ihan toki ovat nauruun tikehtyä, kun Kalle jumalattomuuksiaan laskettelee, eivätkä ajattele, tyttöparat, että heidän naurunsa pitää itkuksi kääntyä, niinkuin ukko-Paavo sanoi."
"Eivät ajattele, eivät ajattele, vaikka virressäkin veisataan: 'o ihminen ain' ajattele.' — Eikä se minusta vielä niin ihme olisikaan, jos eivät piikatytöt ja muut semmoiset ajattelisikaan, vaan kun talonkin tytöt, niinkuin tuokin Rekulan Riitta." —