"Mutta hyvä ihminen!" huudahti rovasti. "Onhan sinulla jo hyvä talo ennestäänkin."
"Onhan se, mutta isä oli ryyppypäissään tässä tuonoin luvannut ottaakin sisar Eliinalle Kekkolan Matin kotivävyksi — —"
"Mutta Matillahan on vielä vaimo elossa", sanoi rovasti.
"Niin vanhalla Matilla, vaan poika Matinhan se isä oli luvannutkin vävykseen ottaa sitte kuin se mieheksi kasvaa", tuumaili Hermanni. "Ja montakos vuotta siihen enää meneekään."
"Ei, Hermanni kulta, ei se poika-Matti sitte enää sisarestasi huoli, vaan ottaa ennen jonkun Ylätalon tytöistä", väitti Manda,
"Niitäpä sitä olen minäkin meinannut odotella, ja niillä onkin talo joka tytöllä", sanoi Matti. Kääntyen rovastiin jatkoi hän vielä: "ei tästä Mantasta muutenkaan ole minulle, kun tämä on niin huusava."
"Huusava — mitä se on?" kysyi rovasti tyttäriltään.
"Tuhlari", vastasi Hanna ja juoksi ulos.
"Ei suinkaan se tuhlari olisi, kun oikein oman talouden saisi — — ethän sinä olisi Manda?" sanoi rovasti morsiameen katsahtaen.
"Enhän minä sitte enää olisi", vakuutti Manda syvään nyykistäen.