Nimismies päätti sen johdosta vielä tänä syksynä panevansa tuon tien jakotieksi Yli- ja Kirkonkyläläisille; "ja katsokootkin sitte itseänsä, jos eivät sitä kunnolliseksi korjaa", sanoi hän.
Vaatteiden kuivettua irtausi niistä savi hieromalla helposti, mutta takkia päälle pantaessa sattui nimismiehen käsi povitaskuun ja hämmästyen kiljahti hän: "missä minun lompakkoni, häh?"
"Mikä lompakko?" tohti Kaisa kysäistä.
"Rahalompakko, jossa oli Pellonpäänkin rahoja tuhat kuusi sataa."
"Olisipa semmoinen rahasto minulla!" huudahti Jaakko.
Mökin syöpäläiset saatettiin rauhattomiksi lompakkoa etsiessä, mutta ei sitä kuitenkaan löytynyt.
"Mies, sinä olet sen varmaan ottanet", tiuskasi nimismies Jaakolle.
"Mi-mi-minäkö?" sammalsi Jaakko kalveten.
"Sinä, — se on pudonnut kaatuessa, ja sinä sen näit; se on ihan selvä."
"Kaatuessa? enhän minä nähnyt kuin hevosen."