"Mikäs täällä nyt on hätänä?" tiedusteli mies, sisään päästyään.
"Mikä — ja sinä vielä kysyt sitä?"
"Elä tyhjiä itke, ei hätä ole tämän näköinen, ja on sitä maata muuallakin", lohdutteli Jaakko vaimoaan, mutta kun huomasi pöydällä joulukynttelin, ärähti hän: "mistäs sinä tuon olet kulettanut?"
"Olkkolan emännältähän tuon sain pikku Miinalle huviksi."
"Sait ja otit?"
"Miks'en olisi ottanut, kun toinen hyvästä sydämestään antoi?"
"Hyvästä sydämestään! — Pilkatakseen minua sillä siitä valasta hän sen antoi."
Jos ei ennen, niin ainakin nyt oli Kaisa vakuutettu miehensä tehneen väärän valan. Raskas paino tuntui entistä kovemmin nyt ahdistavan hänen sydäntänsä, eikä se keventynyt siitäkään, kun Jaakko ilmoitti käyneensä Tuiskulan Juholle myymässä vuohen ja "kaikki joutavat hynttyyt", joista Juho oli luvannut suorittaa mustalais-Kallelle Jaakon velan. Sitte käski Jaakko vielä naisten panemaan kaikki vaatteensa kokoon, "sillä huomenna lähdetään tästä Venäjälle."
"Huomenna? Joulun aattona?" ihmettelivät naiset.
"Niin juuri huomenna, joulun aattona."