"Sitä Jumala suokoon!" vastattiin hänelle karsinan puolelta, ja Katri kehoitti häntä käymään ruokaan käsiksi, sillä: "matka vatsan vajentaa, talvi laarit keventää", hän sanoi.
"Suur'kiitos, kost' Jumala!" vastasi vieras, "mutta ei nyt taida enää itsellännekään olla aikaa ruokailemaan."
"Jopa me olemme ruokailleet."
Ukko Perttu oli sillä välin saanut tietää kuka vieras oli ja kysäsi: "onko rauha maassa, vai mitä lähdit, Pyymäen Leena?"
Vieläkin kiireisestä kulusta läähättäen Leena alkoi hätäisesti kertoa: "ei, Herra nähköön, olekkaan rauha, vaan venäläiset ovat ihan tuossa paikassa jo täällä."
"Sissitkö?" huudahtivat naiset. "Herra varjelkoon!"
"Niin juuri, sissit, ja on niiden joukossa punahattujakin."
"Ei suinkaan; kestäähän nälkävuosina tehty rajarauha vielä kaksi vuotta, eivätkä he sitä tohdi rikkoa", sanoi vanhus epäilevästi päätänsä ravistellen.
"Ihan varmaan kulkevat sissit tänne, ja punahattuja on puoleksi seassa," vakuutti Leena.
"Silloin on koko valtakunnan rauha rikottu", mutisi ukko Perttu, "mutta oletko niitä oikein omin silmin nähnyt?"