"Vai niin Raukkelin luulee", sanoi nimismies ivallisesti. "Päinvastoin hovioikeus sanoo, että meillä ei ollut oikeutta ottaa viinoja maantiellä pois; ja että pää-asiana ei kuormassa ollut viina, vaan mies itse — Tikka-Niku itse näettekös."
"Ja Tikka-Niku siis voitti asian?" sanoi rättäri epäilevästi.
"Voittihan lempo, kun sai herrassyötinki Toukkasen asianajajakseen ja lupasi antaa hevosen, jos voittavat."
"No, mutta sitä ei olisi kukaan uskonut", päivitteli Raukkulin nöyrästi.
"Sanokaas muuta", jatkoi nimismies. "Sanokaas muuta — — — ja mene näitä sitte, viinoja, meidän sijassa keltään pois korjaaman."
"Vaan kunpa ne aina käyvät niitä ilmiantamassa", tuumaili rättäri lasinsa tyhjennettyään. "Täytyyhän sitä viran puolesta, kun ilmoitetaan kerran."
"Sehän se juuri on", myönsi nimismies, "mutta minäpä aionkin nyt tehdä lopun koko ilmi-antamisesta, vaan arvatkaapas miten."
"Mitenpäs minä, koulun käymätön sitä osaisin arvata."
"Vasta nyt justiinsa sen minäkin keksin, kun Lotta antoi tuon rovastin kirjeen", selitti nimismies nauraen. "Minä panen — nähkääs, suntio Ukkelinin ilmi-antajaksi ja herrastuomari Kososen kanssa; ja jään itse vain sivusta katsojaksi."
"Niin, niin — kyllä minä nyt ymmärrän", puhui rättäri. "Niin kyllähän sen Häiveläisen silläkin tavoin saa edesvastaukseen ja sen kiukku kääntyy suntioon ja naapuriinsa, mutta voipi se äkäillä siitä kuitenkin teillekin. Voipi se äkäillä ja heittää vielä saatavanne maksamatta. — Ja onhan se teille paljo velassa?"