"Ovat ne vanhempiakin", myönsi mies tyynesti. "Ainakin tuo hauki, joka tuossa kitaisiaan aukoo ja haukottelee."
Ympärillä olevat remahtivat äänekkääsen nauruun ja eukko sanoi ottavansa noita pienempiä viisi naulaa, jos mies panisi kahteentoista penniin.
"Ostakaa hyvä herra sikaria, oikein maailman parhaita sikaria, joita itse pormestarikin polttaa", sanoi ontuva sikarinmyyjä Iisakille.
"Mene hiiteen sikarinesi ja pormestarinesi", mutisi Iisakki jatkaen matkaansa nurpeana. Ei sekään häntä näkynyt ilahduttavan, vaikka selvään kuuli muutaman pyylevän piikatytön toiselle tuumivan: "vaan onpas siinä kerrassaan pulska poika!"
"Onpa todellakin, mut se varmaankaan ei ole kaupuntilaisia, jos ei liene se Wahlmannin uusi konttoristi", sanoi toinen. Iisakki ei ollut niitä arvosteluita kuulevinansakaan, vaan jatkoi matkaansa. Perunakuormien kohdalla hän kääntyi takaisin päin ja kulki suoraan ravintolaa kohti, sillä rannasta kuului jo Aallottaren ensimmäinen vihellys.
Laivasillalla oli "koko kaupunki" katsomassa Aallottaren lähtöä, jota ei saanut nähdäkään, kuin kolmasti viikossa ja tästä puoleen tuskin enää niinkään usein, ennen kuin ensi kesänä.
"Onhan sitä ihmettä siinäkin, kun kenellä ei ole muutakaan katsottavaa", ajatteli Iisakki laivaan noustessaan ja asettui sitte peräkannelle katselemaan, eikö koko tuossa joukossa olisi yksiäkään tuttuja kasvoja. Hän punehtui hiukan, sillä tuollahan seisoi tyttö — — — Ei, ei se ollutkaan hän, vaan joku vanha akka.
Koppia ja matkalaukkuja nosteltiin nyt hätäisesti laivaan ja iloista, sekavaa sorinaa kuului väkijoukosta laivaan. Eri ryhmiin oli laiturin reunalle asettunut paljo ihmisiä, nuorta väkeä erittäinkin. Iisakkia muistuttivat ne kirjavine pukuineen ja helakoine päivänsuojineen joulunäyttelyyn asetetuista nukkeparvista, vaikka nuket pysyivät vaiti, mutta nuo tuon tuostakin nauraa kikattivat oikein sydämellisesti ja olivat niin ihmeen iloisia ja vallattomia. Tervettä ja miellyttävää väkeä se oli, vaikka vähän kömpelömäistä ja tapoihin sidottua, tuo tyttöjen joukko. Nuoret, enimmäkseen tyhmän näköiset ja pincenez-nenäiset herrasmiehet kumartelivat nöyrästi naisia ja käsiään hykerrellen koettivat olla heille kohteliaita.
Tuossa seisoi syrjempänä pari suuren maailman miestä, pari valkolakkista ylioppilasta vaaleissa kesäpuvuissa ja näyttivät tuntijan silmillä, vaikka välinpitämättömästi, tarkastelevan kauniimpaa sukupuolta. Kohta yhtyi heihin kolmaskin, vähän vanhemman näköinen, jonka olento oli vapaampi ja luonnollisempi. Se huomasi Iisakin katonkannattajaan nojaamassa ja kohotti hänelle lakkiaan, noin puoliksi tutunomaisesti.
Iisakkikin muisti joskus ennenkin nähneensä tuon muodon ja vastasi tervehdykseen, mutta hänen silmänsä harhailivat kuitenkin väkijoukossa yhdestä toiseen.