Kussa on Haavain saaja viaton Ruusu kesken kuihdutettu? Kussa nyrkki ojennettu Lyömään syytöntä? Ah! vain Luona juomain nauttijain.
Kussa on Punasilmät, pohjaton Kyynellähde, silmälaudat Märjät? Kussa auki haudat Ennen aikaa? Siellä vaan, Kussa juomaa nautitaan.
Lääke tään Golgatall' on yksinään. Yksin sieltä apu koittaa, Jolla paheet saatat voittaa, Joka voimaa taistoon suo Ynnä vihdoin rauhan tuo.
Sinne vaan Apua käy hakemaan Hältä, joka kuolons kautta Synneistäs sun puhtaaks auttaa. Hänen nimeens ainen Armoa, sä saatkin sen
Siunaus taikka kirous.
Kylissä kallis vilja loistaa. Ah, nähdä on se ihanaa! Se riiheen riemuin viedään noista. Tuon lahjan Luojaltaan saa maa. Ei kärsi Suomi nälän hätää, Eik' ole syytä voivoittaa, Kun vain on taivaan lahjaa tätä, Mi leivän-aineen lahjoittaa.
Se leipään, leipään Luojan juomaan Käytettähön yksistään! Jumalan kiroomahan juomaan Ei uhrattako tähkääkään! Ken moiseen myrkkyyn viljaa raastaa, Sen käsi rampaantukohon! Tuollainen toimi meidän maasta Hävyllä kukistakahan!
Ah, pellon parhain anti, vilja, Ihmisten, karjan ihastus, Sä kärsit sanatonna, hiljaa, Kuin mykän rinnan vaivaus. Sä suret, kun sun ytimestäs Rikokset, tuskat luodahan, Pahuutta tehdään pyhyydestäs, Sä pannaan käsiin kiusaajan.
Nyt surros! Kerran koittaa huomen, Kun terveyttä, voimaa vaan Sinusta kaikki lapset Suomen — Kuin muinoin — alkaa hakemaan. Ei tee he silloin hirmutöitä, Ei nestettäsi myrkyksi; Et luo sä heistä kääpiöitä Mut urhoja kuin muinoinki.
Jumala kansan mielen kääntää, Kallistaa epäjumalat, Ja niiden templit maahan vääntää: Ne koht' on muinaismuistelmat, Joist' uusi polvi kammostellen Hirmuisen sadun nähdä voi Myrkystä, joka ahmiellen Vuossadat Suomen mies jo joi.