Vaan kohta on hän siellä uudestaan, "Kokenut" veikko hänen seurassaan, Ei mikään enää pidättää voi heitä, Siveyden vie he, kylvää kyyneleitä.
Ja pian näin mä vaimon vaalean, Rikosten, viinan, vilpin marttiiran, Hän hervotonna istui surussansa Ja lapsi riutuneena rinnoillansa.
Jääkylmä oli hänen kotonsa, Ei siellä rakkautta, riemua; Ne vienyt oli virta tykkänänsä, Ja nyt hän istui yössä yksinänsä.
Sen näin, ja myöskin olen nähnyt sen. Ah, seuraa nyt jo ääntä sydämen! Vaan jos sen lakkaamaan saat kuulumasta, Niin toki näihin kysymyksiin vastaa:
Sä kristikunta, mistä kerskailet? Näet virtaan vaipuvan sä tuhannet. Mit' olet tehnyt niitä auttaaksesi, Jotk' upottaa tuon kuolon virran vesi?
Teeskentelijä! Krouvin häpeät Tuhanten markkain verhoin peittelet, Ja sitte vaadit vaatimalla aivan Kuin ansiosta palkaksesi taivaan.
Ei, veljet, tukitaan se virta vaan, Niin ettei siihen kenkään hukkuiskaan! Kykynsä mukaan jos vain kukin koittaa, Niin varmaan voidaan tarkoitus se voittaa.
Juovutusjuoma.
Miljoonien kyynelvirtain juoma! Hulluus, monet murhat, kurjuudet, Haavat sydänten on sinun tuomas, Tulvaas hautaat jalot hyvyydet. Muut ei suutu sua kiittämässä, Mut ei siihen mieltä mulla taas. Laulun pienen multakin saat tässä, Vaan ei kiittele se kunniaas.
Kauanko, sä kirouksen uoma Laaja, laitais yli tulvailet? Hävittäväs etkö itse huomaa Enemmän kuin sodat veriset? Muistellaanko sua kerran kammoin Entisenä synnin tulvana, Joka aivan pitkän ajan ammoin Ympäristölleen toi kuoloa?