Janoovat tulkaa vetten luokse! Rahattomatkin ostakaa Rahatta rieskaa, hunajaa! Miks sinne moni teistä juoksee Rahansa, työnsä antamaan, Miks' ei ol' leipää ollenkaan?
On todistaja, opettaja Ja kansain kaikkein päämies hän, Min luokses, Sion, lähetän. Sun kutsuhuutos silloin kajaa, Ja tutut, oudot pakanat Kilvalla luokses juoksevat.
Ah, etsi Herraa, sielus Ylkää, Rukoile, kun Hän läsnä on! Siis, jumalaton, uskoton, Ties, neuvos, ajatukses hylkää Ja käänny Herras, Luojas luo: Hän armon, anteeeks-annon suo.
"Ei ajatuksen' olla saata Ja tieni teidän." Herra tään Todella lausuu itsestään. "Niin paljon kuin on taivas maata Korkeempi, ovat myöskin ne Korkeemmat teidän teitänne.
Kun sade lankee taivahasta, Ei palaja se taivaasen, Ennenkuin koko luomisen Se ehtii virkistää ja kastaa, Näin maasta runsaan saattaen Hedelmän, leivän, siemenen.
Ei myöskään minun suuni sana Palaja tyhjään tyköni, Vaan täyttääpi mun tahtoni: Kas! ilotarhan' ihanana Jo uutena maa, taivas on, Kun käytte iki-ilohon."
Siis tulkaa kaikki vetten luokse! Rahattomatkin ostakaa Rahatta rieskaa, hunajaa! Siis, jumalatonkin, jo juokse Sun tieltäs Herras, Luojas luo: Hän armon, anteeks-annon suo.
Babelin vankeudessa.
(Ps. 137.)
Vankeina synnin Babelin Me itkein valitamme, Taivaisen, pyhän Sionin Iloja kaipaissamme. Pois kauniit kanteloisemme Surulla silloin laskemme: Ei murheinen voi soittaa. Vaan tuosta orjuuttajamme: Maailma, liha, perkele Häväistä meitä koittaa.