»Eipä tietenkään. Täällä kotipuolessasi on sinua pidetty melkein kuin kuolleena, kun ei ole tiedetty, oletko enää elävien maillakaan. Sen silloisen lähtösi syyn minä kyllä ymmärrän. Mutta minkä tähden sinä nyt tulit takaisin?»
»Minun täytyi lähteä pakoon sitä samaa itkua, jota kerran täältä pakenin. Noustessani vuoteeltani aitassa silloin syyskesän yönä, heräsi Susanna ja alkoi itkeä. Se oli viimeinen ja kaikkein vaikein este, joka vielä viime hetkellä oli tekemäisillään lähtöaikeeni tyhjäksi. Päästäkseni kuulemasta lapsen itkua ja estääkseni sen tyyten järkyttämästä horjuvaa päätöstäni, minun piti käsin tukkia korviani, ja lopuksi kääräistä vaatteet kainalooni ja juosta paitasillani tuonne mäelle, jossa vasta puin ylleni. Istuin siellä sitten, kuinka kauan lienen istunutkaan, ja jatkoin taas matkaani. Mutta se itkupa ei lakannutkaan kuulumasta, se nyyhkytti puitten huminasta ja Rotkolammen lipattavista laineista. Lähtöni, matkani ja kaikki oli minulle silloin ja on vielä nytkin kuin hämärää unennäköä, kuin jonkin näkymättömän kuljettamana olisin elänyt ja liikkunut jossakin toisessa maailmassa.
Kun sitten täältä sydänmaan hiljaisuudesta jouduin maailman meluun ja suuren kaupungin humuun, vaikeni itku joksikin aikaa. Mutta kun vuosien kuluessa tutustuin ja kyllästyin siihen kaikkeen, eikä sillä ollut minulle enää mitään uutuuden viehätystä, aloin tuntea suurempaa yksinäisyyttä ja tyhjyyttä kuin milloinkaan täällä kotona. Silloin alkoi lapsen itku taas kuulua korviini, se valitti tehtaan pillin kimakassa vihellyksessä ja satojen pyörien ja rattaiden huumaavassa surinassa. En voinut sitä enää kestää ja niin täytyi viimeinkin lähteäkseni — paetakseni taas täältä ensi yönä.»
»Ensi yönäkö jo!»
»Niin, en minä voi nyt täälläkään olla. Ja jos näin tiesin olevan, olisi ollut onnellisempaa, etten olisi ollenkaan tullut, että sittenkin olisin pyörtänyt tuolta mäeltä takaisin, niinkuin aioin.»
»Jos sinun tarkoituksesi oli löytää täältä lapsesi, se Susanna, jonka silloin jätit, niin sinun olisi pitänyt palata vuosia aikaisemmin. Miksi et ennemmin tullut?»
»En ole voinut, sillä minunhan täytyy täällä kotipuolessa kulkea tuttujen paikkojen ohi öisin kuin pahantekijä.»
Kun keskustelu tuntui jo loppuneen ja oli vaiettu niin kauan, että kumpikin luuli jo toisensa nukkuneen, kuiskasi Esteri:
»Äiti!»
»No?»