»Voitko muistaa missä kohdin Matti oli polvillaan tupaan tullessasi?»
»En ikinä voi sitä unhottaa. Tuossa se oli, tuossa noin akkunan vasemman pielen kohdalla», sanoi emäntä, aavistaen jotakin pelastuskeinoa.
»Saisinko tikkaat?» pyysi Malakias.
»Tässä on, tässä ne on», touhusi emäntä lennättäen miehelle poikansa ulkoa tuomat portaat. »Nousisit taivaaseen asti ja pyytäisit itseltänsä isältäjumalalta todistuksen, kuka on syyllinen, kuka viaton.»
»Voisihan tuotakin yrittää, kun olisi tässä Jaakopin tikapuut ja enkelin siivet hartioillani», sanoi Malakias ja asetettuaan portaat neuvotulle kohdalle seinää vasten alkoi kavuta kattoa kohti, emännän kiirehtien työntäessä häntä takaa.
Kun mies tulitikun valossa oli hetkisen tarkastanut pikimustaa seinähirttä laipion rajassa, kuului hänen äänensä ylhäältä:
»Pyytäisin hohtimia.»
»Tässä on, tässä on. Kisko, hyvä Malakias, totuus esiin vaikka kalliosta», kiihkoili emäntä yhä toiveikkaampana.
»Lujillepa tuntuu ottavan ruostuneen 'totuuden' kiskominen ikivanhasta luutuneesta seinähirrestäkin», vastasi Malakias.
Laskeuduttuaan vihdoin alas hän sovitti vaivoin saamansa naulankärjen ja lattialta löytämänsä kantapuolen taitekohdista yhteen. Pitäen liitettä nimismiehen silmien edessä hän kysyi: