»Susanna!»
Kun tyttö vastauksen asemesta hengitti erikoisen raskaasti, voi päättää hänen vaipuneen sikeään uneen. Huoletta saattoi siis Esteri pyytää äidiltään, tosin hiukan alennetulla äänellä, jota jo yön hiljaisuuskin tuntui vaativan:
»Kertokaa nyt minulle Susannasta, oikein paljon — kaikki, kaikki!»
»Mitäpä erikoista minä hänestä voisin kertoa. Mutta jos tuo Leppaheltta osaisi puhua, niin sillä voisi olla sinulle Susannasta hyvinkin paljon tarinoitavaa.»
»Leppaheltta?»
»Niin, tuo orrella nukkuva kana. Minä luulen, että se on Susannalle kaikkein rakkain. Sitä syöttelee, sille puhelee, sen kanssa seurustelee päivät pitkät ja sille sydämensä salaisimmat asiat uskoo. Talvella pitää sitä täällä tuvassa ja makuuttaa usein öisin vieressään. Mutta nyt tänä kesänä sai Susanna hoidokkinsa takia suurta surua.»
»Oi voi! Minkä tähden, mistä syystä?»
Annastiina kertoi pääpiirtein ne raskaat koettelemukset, joita ystävyksillä oli kesän aikana ollut.
»Mutta minkä tähden Susanna käyttäytyi minua kohtaan sillä tavalla kuin se äsken teki? Miksi se ei huolinut makeisista eikä nukesta?» kysyi Esteri.
»Susannan käytös johtui kai pohjaltaan samoista syistä kuin sen monet muutkin menettelyt — niinkuin esimerkiksi sekin, että hän monen monituista kertaa on tullut kylältä kotiin itkien, parkuen, silmät punaisina kuin särellä», sanoi Annastiina.