»Että Mooses on palannut.»
»Mikä Mooses?»
»Sokea Mooses. Hän, jota me hullut Jurvaset olemme pitäneet melkein vainajana, on taas ilmestynyt Aletuisen mökkiin kuin kuolleista nousseena.»
»Valehtele!»
Jahnukaisen akka sipaisi suutahtaneena kämmensyrjällä jäntereistä kurkkuansa kuin puukolla:
»Tuosta poikki!»
»No ei sitten. Milloin se on tullut?»
»Nyt juuri, siunaaman aika sitten.»
»Missä se on ollut?»
»Helsingissä. Opissa. Se on käynyt koulua kolmetoista vuotta, kuulkaa: kol-me-tois-ta vuotta. Mutta sittenpä se on tullutkin niin oppineeksi, että tietää ajan kulun minuutilleen koettamalla vain kädellään kellon lasia. Se osaa lukea varpaillaan ja nenällään semmoisia kirjoja, joista tämä näkevä ei näe muuta kuin pelkkää tyhjää — kertoja pyyhkäisi kämmeniään kuvaavasti vastakkain — ei tämän enempää. Ja herra se on oikein: mustat silmälasit, valkoinen hattu, hopeahelainen keppi.»