»Hilja Lehtimäki — Lehtimäen torpasta.»
Tämän nimen kuultuaan Mooses tunsi omankin kätensä hiukan vavahtavan.
Hellittämättä tytön kättä omastaan hän kysyi:
»Muistaako Hilja vielä niitä aikoja, kun me yhdessä leikittiin?»
Viipyvä vastaus oli tuskin kuuluva:
»Eiköhän.»
Olisi ollut vielä monta esittäytymään pyrkivää neitosta, mutta Mooses näytti unhottaneen kaikki muut. Pahastuneina ja ikäänkuin julkisesti häväistyinä nämä tervehtimättä jääneet Mooseksen entiset lapsuustoverit vetäytyivät kuin voitettuina syrjään keventämään loukattua mieltänsä.
»Sitä vartenko Mooses tämän pitkän kättelyn toimeenpanikin, että löytäisi joukosta vain sen yhden ainoan.»
»Niin kai. Näittehän, ettei sillä ollut kenellekään muulle kuin Hiljalle edes puolta sanaa lausuttavana. Mitähän salaista lienevät keskenään kuiskutelleet.»
»Arvaahan sen! Ettekö huomanneet, kuinka Hiljan kasvot leimahtivat punaisiksi ja katse painui kenkien kärkiin.»
»Ehkä he haluavat olla sokkosilla kerran vielä.»