Kun miehet vielä kerran olivat kiertäneet haudan ympäri matalinta kohtaa etsimässä, pysähtyivät he taas neuvottomina kuopan eri päihin.
»Muistatkos sinä, Topi, kun me ennen lapsina 'Aatamia ja Eevaa' leikkiessämme kiruimme ja potkimme paljaine säärinemme Aletuisen pihassa samassa nokkospensaassa?» kysyi Mooses.
»Perhana! Taittiinpa jo silloin sätkyttää sääriämme Hiljan tähden.
Nokkoset polttivat jalkani rakoille.»
»Niin minunkin. Mutta nyt tuntuu, niinkuin tassuja alkaisi palella.»
»Ei kahta kolmannelta. Saapa nähdä, milloin ja millaisessa paikassa me kolmannen kerran yhdymme», sanoi Topi.
Poispääsyn näyttäessä mahdottomalta ja Topin päätyessä siihen vakaumukseen, että hänen on koko yö oltava sokean kanssa yksin syvässä, mustassa haudassa, yltyi hänen kammonsa sydäntä jyskyttäväksi peloksi.
»Miten ihmeessä me pääsemme tästä sudenkuopasta pois?» vaikeroi hän hädissään.
»Sudenkuopasta?» matki Mooses, mietti hetkisen ja kysäisi:
»Oletkos sinä kuullut satua sudesta ja ketusta, jotka putosivat samaan kuoppaan?»
»Totisesti, mutta siinähän meillä onkin pelastus», sanoi Topi. »Sinun, joka olet ryöstänyt minulta tytön, sopii olla sutena, minä kettuna nousen selkääsi, kapsahdan partaalle ja autan sinut sitten ylös.»