Useimpien kansanpuhujain tapaan Mooses ei jaksanut kauan pysyä tekstissään Hän alkoi puhua omasta elämästään, ja se olikin kuulijoista paljon mielenkiintoisempaa.
»Minä olen lyhyen elämäni aikana ehtinyt jo kahdesti astua kuoleman kynnykselle», hän kertoi. »Tuskin on paria kuukautta kulunut siitä, kun minä itsemurha-aikeissa hyppäsin Imatraan. Silloin minä olin lähempänä kadotusta kuin milloinkaan ennen. Mutta Jumala pelasti minut. Hän ei sallinut minun ruumiini ja sieluni hukkua iankaikkisesti. Muutama kuukausi sitä ennen minun vastavihitty vaimoni heittäytyi kalliolta järveen hääyönämme ja lepää nyt haudassa kaukana kotipitäjäni kirkkomaassa Minä olen ollut orpo syntymästäni asti. Minä en ole koskaan tavannut vanhempiani. Isästäni en tiedä mitään, mutta äidistäni olen kuullut, että hänen pitäisi olla ison talon tytär, joka aviottomana synnytti minut salaa yöllä, kaasi sievettä pullosta suuhuni ja heitti minut lampokarsinaan kuolemaan. Silloin minä ensikerran kolkutin tuonelan portille, ja olisi ollut onnellisempaa minulle ja monelle muulle, jos se olisi silloin avattu. Niin ei kuitenkaan tapahtunut: minut pelastettiin, mutta silmieni valo—————»
Puhuja keskeytti kertomuksensa kuullessaan oudon romahduksen, niinkuin joku olisi kaatunut penkiltä lattialle, sitten naisten siunailemista, kiireistä liikkumista ja hälinää.
»Mitä on tapahtunut?» kysyi sokea.
»Täällä muuan pyörtyi», vastattiin.
»Kuka se on?»
»Tämän talon tytär. Jatkakaa te vaan puhettanne, me kannamme sairaan vuoteellensa virkoamaan», kuului isännän ääni sanovan.
Mooses jatkoi. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt lopettaa esitystänsä, kun Marjaanan vieraspuolelta tuoma viesti alkoi kuulijain joukossa kulkea kuiskeena korvasta korvaan:
»Laina on kuollut… Laina on kuollut…»