"Herraapa sitten tyrkkäsi — kuin renkiä", ratkaisi Heikki lyhyeen asian.
Nopeasti kuin salama iski silloin Tuomo Heikin rinnuksiin, jolloin naiset ja arkaluontoiset miehetkin vetäytyivät loitommalle. Vikkelästi tarrasi Heikkikin Tuomon rintapieliin, ja hetkisen seisoivat kilpakosijat rinta vasten rintaa, silmät silmiin luotuina, kuin tunnustellen, kumpainen ensin heittää. Suuresta, henkeään pidättelevästä väkijoukosta ei kuulunut luiskahdustakaan. Äkkiä Tuomo kyykistyi, taivuttausi taaksepäin ja nopealla tempaisulla nykäisi Heikin rintansa päälle, mistä hän ruumiin ja käsivarsien voimalla ponnahdutti vastustajansa ylös ilmaan ja sieltä kaaressa päänsä yli, niin että tämä jäi liikkumattomana makaamaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että naiset tuskin ehtivät siunata.
"Jokohan tapoit miehen?" kuului syyttäviä huomautuksia, kun Heikki nähtävästi ei jaksanut yrittääkään ylös.
Hermostuneelta näytti Tuomokin.
"On katsottava, miten nakkaa huonompaansa. Määrä se pitää olla heittäjälläkin."
"Oli se heitto", ihmeteltiin taas toisekseen maassa makaavan Heikin ympärillä.
"Heitti riiviö kuin höyhensäkin päänsä yli näinikään — ja siinä makaa mies, että evät tärisee."
"Mutta vertapa sylkee."
"Vertako!"
"Vähemmästäkin — keuhkotautinen mies."