»Mitenkäs se on, aikooko emäntä keittää tuon väelle?» kysyi muuan talon renki jotenkin karskisti.
»Niin, keitetäänkö se vai paistetaan?» yhtyi Untokin kysymykseen.
»Sepähän nähtäneen — ehkä säästämme vieraan varaksi», sanoi emäntä.
Mutta kun väki oli mennyt työhön, sanoi hän kahden kesken isännälle:
»Hautaa tuo hirviö maahan tai vie minne hyvänsä. Minä en ainakaan rupea mokomaa perkaamaan ja syömään enkä syöttämään muillekaan — kun siihen ei kissakaan koske.»
»Se häntä hautailemaan ja siunailemaan. Vieköön isä-ukko kalan sinne, mistä on sen tuonutkin», sanoi isäntä.
IV
Suuren saaliinsa lopullisesta kohtalosta Unto ei saanut koskaan tietää. Milloin hän siitä jälkeenpäin mainitsi äidillensä, antoi tämä jollei juuri valheellisia, niin joka tapauksessa hyvin vähän valaisevia vastauksia. Tuntui aivan siltä kuin kotiväen kesken olisi salainen sopimus karttaa koskettelemasta koko kalajuttua.
Sen sijaan häneltä kiellettiin ehdottoman jyrkästi pääsy Mäkikaipiolle enää, varoitettiin menemästä yksin metsiin, varsinkin paljain jaloin, tai järven rannalle uimaan ja onkimaan; kiellettiin kiipeämästä puihin ja kapuamasta tikaportaita tai nurkkia myöten huoneitten katoille. Vieläpä varoitettiin kiekonlyönnistäkin ja häränpyllyn heittämisestä, ettei taittaisi niskojaan. Olipa Unto lisäksi huomaavinaan, että salaisesti vartioitiin hänen joka askeltansa: jos yritti poistua kotinurkkia vähänkin ulommaksi, niin heti oltiin huutelemassa ja huhuilemassa: »Unto, Uuntoo!… Missä Unto on?»
Tästä ankarasta valvonnasta huolimatta tuntui taas toiselta puolen, kuin kaikki olisivat hänelle erikoisen ystävällisiä ja huomaavaisia, täyttäen hänen pienimmänkin pyyntönsä. Äiti varsinkin ihan kyllästytti hänet viilillä, voilla ja makeisilla. Entistä useammin tapahtui niin, että äiti yhtäkkiä kaappasi Unnon pään syliinsä ja, sanomatta mitään, painoi sitä hellästi rintaansa vasten, kunnes poika puoliväkisin riuhtautui irti hänen syleilystänsä. Joskus hän tapasi äitinsä kamarista polvistuneena niin hartaaseen rukoukseen, ettei tämä kuullut hänen tuloansa. Ja vaikka äiti rukoili hiljaa sydämessänsä, saattoi kuitenkin muutamista huulilta varastautuneista sanoista ymmärtää, ettei hän rukoillut Jumalaa itsensä tähden, vaan poikansa puolesta.