»Ämmä itä mitä taas ässä äspelihin tai taikka kortein ässä äslantein ia tää ärrä täärninkein hoo eittä heittämisiin vee aa rantaa vaarantaa etes pee yy arrä pyrkei etespyrkei hän osot osottamasa niiten katot katottavaista vee ahin vahingota, samain näiten koo oo kolomen asian hoo aaran haaran asianhaaran jii älä jäläkeen, ia pee pani myös siihen sen ännä neljännen: Että mingä kautta ämmä eitän meitän ai aialliset etus teetuxme etustuxeme ja tavaramme hukatan Iii Jumalan päälle tee tarkoituksia päälletarkoituksia vastan, ia se ionga kanta ih ämmä immeinen vie vietellään peto petoxen, ja vääryyten, se on toti totisesti syndi – –.»
IV.
Uskovaisten veisatessa seurojensa loppuvirttä poikkesi maantieltä hevosella ajaen Viinamäen pihaan kaksi kämmentäjille outoa matkustajaa: lihavahko keski-ikäinen herrasmies ja nuori hattupäinen neiti.
Tulijat huomattuaan isäntä kiiruhti vieraita vastaan.
»Patruuna Parrula», esitti mies tervehtiessään. — »Tyttäreni Anna.»
»Terve tulemasta», toivotti isäntä.
»Kiitos. Maantiellä taloa lähetessämme arvelimme, että meitä oikein laulaen otetaan vastaan», sanoi patruuna leikillisesti. »Mutta täällähän näyttää olevan hartaushetki.»
»Hm. — niin, sen tapaistahan se on olevinaan», vastasi isäntä.
»Niin, niin… Kaiketi herrastuomari on saanut kirjeeni, jossa ilmoitin tulostamme?» kysyi patruuna.
»Kyllä — kiitos. Vieraat ovat hyvät ja käyvät sisään.»